ESPN: Arsenal ja Chelsea Ivan Toneyn kintereillä – Brentford asetti hintalapun maalitykilleen

Ivan Toney iski viime kaudella 20 maalia Valioliigassa.
Toney sai keväällä Englannin jalkapalloliitolta kahdeksan kuukauden mittaisen pelikiellon rikottuaan liiton asettamia vedonlyöntisääntöjä. Toney saa palata pelikentille tammikuussa. Hyökkääjä sai lisäksi palata hiljattain Brentfordin harjoitusvahvuuteen.
Englannin A-maajoukkueessa keväällä debytoinut Toney on ollut pitkään siirtohuhujen kohteena pelikiellostaan huolimatta.
ESPN:n saamien tietojen mukaan Chelsea ja Arsenal ovat kiinnostuneita hankkimaan Toneyn jo tammikuun siirtoikkunassa. ESPN kertoo Brentfordin asettaneen Toneylle noin 80 miljoonan punnan, eli noin 92 miljoonan euron hintalapun.
Lähde kertoo, ettei Brentford ole toistaiseksi neuvotellut hyökkääjästään muiden seurojen kanssa.
Toneyn, 27, nykyinen sopimus Brentfordin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen. Toney on puhunut avoimesti julkisuudessa halustaan siirtyä mahdollisesti astetta suurempiin ympyröihin.
Brentford kohtaa keskiviikkoiltana Arsenalin Liigacupissa. Brentford on voittanut alkukaudella yhden sarjaottelun ja on parhaillaan 13. sijalla Valioliigassa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”