Liverpoolista myytiin pieni osuus isolla summalla

Liverpoolin omistaja Fenway Sports Group (FSG) on myynyt pienen osuuden seurasta amerikkalaiselle urheilusijoitusyhtiö Dynasty Equitylle.
Kaupan arvo on lehtitietojen mukaan mukaan 95 miljoonasta 190 miljoonaan euroa. Forbesin arvion perusteella se vastaa 1,9-3,8 prosentin osuutta.
FSG aikoo käyttää tulevat varat vähentääkseen merkittävästi pankkivelkaa ja hankekustannuksiin, kuten Anfield Roadin katsomon saneeraukseen ja Melwoodin harjoituskeskuksen takaisinostoon naisten edustusjoukkueelle.
Sijoitus ei vaikuta juurikaan miesten edustusjoukkueen siirtokassaan.
FSG:n johtohenkilöt korostavat, että kyse on seuran taloudellisen tilanteen hoitamisesta, eikä uusia investointeja haeta enää. FSG vakuuttaa, ettei osuuden myyminen ole askel kohti seuran myyntiä.
– Pitkän aikavälin sitoutumisemme Liverpooliin on yhtä vahva kuin aina ennenkin, kommentoi FSG:n puheenjohtaja Mike Gordon.
– Olemme aina sanoneet, että jos Liverpoolille löytyy sopiva sijoituskumppani, pyrimme tarttumaan tilaisuuteen, jotta voimme varmistaa seuran pitkän aikavälin taloudellisen kestävyyden ja tulevan kasvun.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Mikel Arteta selitti Arsenal-lahjakkuuden pienentynyttä vastuuta: ”Se voi muuttua nopeasti”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin