Jamie Carragherilta suorat sanat Jadon Sancholle
Manchester Unitedin alkukausi on ollut vaikea.
Kuudesta valioliigaottelusta tuloksena on yhdeksän pistettä ja sarjataulukon yhdeksäs sija. Lisäksi Manchester United hävisi Mestarien liigan lohkovaiheen avausottelunsa Bayern Münchenille.
Ongelmat eivät ole kuitenkaan jääneet vain kentän puolelle, sillä kohuja on riittänyt myös pelikenttien ulkopuolella.
Jadon Sancho on ollut pitkälti koko syyskuun ulkona edustusjoukkueen toiminnasta. Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag jätti Sanchon ulos Arsenal-ottelun kokoonpanosta syyskuun alussa. Ten Hag kertoi sen johtuvan siitä, ettei Sancho ole harjoitellut riittävän hyvin. Sancho julkaisi sen jälkeen sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän ilmoitti ten Hagin väitteen olevan valheellinen. Ten Hag siirsi Sanchon ulos joukkueesta.
Sanchon pitäisi pyytää anteeksi käytöstään ten Hagilta voidakseen palata joukkueeseen, mutta toistaiseksi niin ei ole tapahtunut.
Sky Sportsin jalkapalloasiantuntija Jamie Carragher on tilanteessa ten Hagin puolella.
– Ten Hagilla ei ole mahdollisuutta hävitä tätä taistelua. Mielestäni se, mitä hän sanoi lehdistötilaisuudessa ei ollut sen suurempaa kritiikkiä. Häneltä tiedusteltiin, miksei Sancho ole mukana joukkueessa ja vastaus oli, ettei pelaaja harjoitellut hyvin.
– Ten Hag on vaikeassa tilanteessa, koska joukkue ei ole aloittanut kautta hyvin ja sen vuoksi sanotaan, että hän on menettämässä otteen pukukopista, mutta jos joukkue voittaisi otteluita, sanoisimme, että valmentaja kohtasi tilanteen ja lähetti toiminnallaan viestin pukukopille.
– Tällaisissa tilanteissa olen aina valmentajan puolella. Kyse ei ole edes suuresta kritiikistä. Sancho on ollut kammottava. Hän on ollut todella huono verrattuna siihen, mikä hänen maineensa oli ja miten paljon Manchester United maksoi hänestä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Erik ten Hag selitteli Manchester Unitedin suurta huolenaihetta – ”Silloin tulee virheitä”
- Wayne Rooney huolissaan tästä Manchester Unitedin ongelmakohdasta
- Mikel Arteta löysi moitittavaa Arsenalin tärkeästä voitosta huolimatta
- Casemiron jättimoka maksoi Manchester Unitedille – Arsenal voitti, mutta koki huolestuttavan takaiskun
- Chelsea-kapteeni ilmoitti seuran suuren tavoitteen – ”Olemme kehittyneet”
- Valioliiga-seuran tähtipelaajasta kiinnostuttu Saksassa
- Juan Mata kertoi mielipiteensä José Mourinhosta: ”En kysynyt selityksiä”
- Relevo: Tämän vuoksi Julen Lopetegui halusi palata Valioliigaan
- Karmiva romahdus piti Valioliigan viimeisen putoajan avoinna
- Valioliiga-putoaja kirjoitti kyseenalaista historiaa
- Karmiva romahdus piti Valioliigan viimeisen putoajan avoinna
- Manchester Cityn tähti kieltäytyi historiallisesta mahdollisuudesta – tässä perustelut
- Pep Guardiolalta suurta ylistystä Manchester Cityn superhankinnalle – ”Me värväsimme planeetan parhaan!”
- Valioliiga-putoaja kirjoitti kyseenalaista historiaa
- Ex-tähti latasi Manchester Unitedin nykytilasta – ”En itse pelaisi siinä joukkueessa”
- Juan Mata kertoi mielipiteensä José Mourinhosta: ”En kysynyt selityksiä”
- Relevo: Tämän vuoksi Julen Lopetegui halusi palata Valioliigaan
- Tottenham sinetöi Valioliigan seuraavan putoajan kohtalon
- Emiliano Martínez kertoi: Näin maalivahtien rooli on muuttunut viime vuosina: ”Se on viety äärimmilleen”
- Richarlison jäi ulos Copa Américasta: ”Ei ole käytettävissä”