Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
Länsilontoon derby päättyi maanantaina lukemiin, jollaisia takavuosina osattiin odottaa. Tällä kaudella Fulhamin ja Chelsean kohtaamiseen lähdettiin kuitenkin tilanteesta, jossa kotijoukkueen alkukausi on ollut vieraita parempi.
Loppuluvut 0-2 nostivat Chelsean sarjataulukossa tasapisteisiin Fulhamin kanssa.
Chelsea sai ensimmäisen todellisen maalipaikkansa aivan ottelun alkuhetkillä, kun avauskärjeksi noussut Armando Broja ehti kiertää koko Mökkiläisten puolustuksen, ja harhauttaa myös maalivahti Bernd Lenon ulos. Laukaus painui kuitenki kauas ohi maalipuiden. 10. peliminuutilla Mykhaylo Mudryk ampui pelivälineen samaa käytävää pitkin päätykatsomoon.
18. minuutilla katkesi Mudrykin maalittomuuden tuska. Levi Colwill vapautti ukrainalaisen keskeltä, ja vasemman jalan napautus painui sisään Fulham-vahdin jalkojen välistä. Avausosuma sai seuraa toisesta jo reilua minuuttia myöhemmin, isäntien Tim Reamin mustan hetken seurauksena. Amerikkalaispuolustaja epäonnistui parin sekunnin sisään katastrofaalisesti kahteen otteeseen, ja lahjoitti maalin Brojalle. Chelsea oli ennen tätä ottelua tehnyt kaikissa kuudessa kauden valioliigaottelussaan yhteensä viisi maalia.
Mudrykille osuma oli ensimmäinen laatuaan Valioliigassa, hänen pelaamissaan 21. sarjan ottelussa.
Fulham ei ollut täysin jyrän alla, mutta olisi kaaottisen puolustuksensa jäljiltä olla vielä usemmankin maalin takaa-ajoasemassa.
Tunnin pelin jälkeen Broja putosi kentän pintaan, mikä hänen loukkaantumishistoriallaan nosti huolta sinisten leirissä. Albanialainen kuitenkin käveli penkille omin jaloin – tilalle sisään Raheem Sterling.
Vieraitten laskettua prässiään isännät pääsivät ajoittain pyörittämään hyvääkin syöttöpeliä, jonka myötä on helppo ymmärtää ettei alkukausi aivan tervanjuontia ole ollut. Terävyyttä ei kuitenkaan tässä pelissä löytynyt lähellekään vastustajaan verrattuna.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen