Kohutuomion keskiössä ollutta tuomaria ei nähdä enää tällä kaudella Liverpoolin peleissä
Darren England ei toimi enää tällä kaudella tuomarina Liverpoolin otteluissa, kertoo Telegraph.
England, 37, toimi viime viikonloppuna videotuomarina, kun Liverpoolin Luis Díazin maali Tottenhamia vastaan hylättiin väärin perustein.
Kentällä olleiden tuomarien ja VAR-kopin kanssa syntyi sekaannus siitä, mikä oli alkuperäinen tuomio kentällä.
VAR-kopissa oltiin tulkittu, että maali syntyi hyväksytysti. Videotuomarit päätyivät näkemänsä perusteella vahvistamaan tuomion. Kentällä tilanne oli kuitenkin liputettu paitsioksi, ja VAR-koppia oli pyydetty vahvistamaan tämä. Virhe tajuttiin vasta pelin jatkuttua, mikä selviää Valioliigan ja PGMOL:n julkaisemasta tallenteesta.
Tottenham voitti pelin 2-1 ja Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on sanonut, että hän toivoo uusintaottelua.
Englandille ja avustavana videotuomarina toimineelle Dan Cookille ei ole asetettu Valioliiga-pelejä tuomaroitavaksi ensi viikonloppuna. Telegraphin mukaan tuomaripäällikkö Howard Webb luottaa kuitenkin yhä Englandiin.
Webbin edeltäjä Mike Riley halusi pitää erotuomarit erossa seuroista, joiden otteluissa sattui kyseisille seuroille epäsuotuisia tuomaripäätöksiä. Webb haluaa siirtyä käytännöstä pois, mutta on todennäköistä, että Englandia ei nähdä Liverpoolin peleissä erotuomarina tai VAR-kopissa hetkeen.
LUE MYÖS:
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Millaisen vastaanoton Sean Dyche saa Evertonin kannattajilta? Näin luotsi vastasi
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Arsène Wenger: Englannilla mahdollisuudet maailmanmestaruuteem – kertoi oman mestarisuosikkinsa