Ex-pelaaja kertoi Kevin De Bruynen vaikeuksista Chelseassa: ”Tuli ja lähti harjoituksista vihaisena”
Chelsea hankki Kevin De Bruynen Genkistä tammikuussa 2012.
De Bruyne pelasi kevään 2012 lainalla Genkissä ja palasi seuraavana kesänä Chelsean riveihin. Belgialaistaituri harjoitteli noin kuukauden Chelsean edustusjoukkueessa ennen kuin Werder Bremen lainasi hänet kaudeksi 2012-13.
De Bruyne pelasi loistavan lainakauden Saksan Bundesliigassa ja palasi kovin odotuksin Chelseaan. José Mourinho oli tuolloin palannut Chelsean päävalmentajaksi.
De Bruyne odotti saavansa suuren roolin Chelseassa, mutta toisin kävi. De Bruyne pelasi syyskauden aikana vain reilut 400 minuuttia Mourinhon alaisuudessa ja lähti pysyvällä siirrolla kesken kauden Wolfsburgiin.
Entinen Chelsea-pelaaja John Obi Mikel kertoi Obi One -podcastissaan De Bruynen ajasta lontoolaisseurassa.
– Mielestäni De Bruyne ei ollut tuolloin paras mahdollinen harjoittelija. Hän oli pelaaja, joka tuli ja lähti harjoituksista vihaisena. Todennäköisesti siksi, koska hän ei saanut juurikaan peliaikaa. De Bruyne oli kuin pikkulapsi, joka tuli naapuruston leikkipaikalle, eikä kukaan halunnut leikkiä hänen kanssaan.
De Bruynen asenne aiheutti myös välienselvittelyn harjoituksissa.
– Muistan, kun Samuel Eto’o ja De Bruyne ottivat rajusti yhteen harjoituskentällä. De Bruyne ei antanut itsestään niin paljon kuin Eto’o olisi halunnut, Obi Mikel totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Luton-luotsi Jack Wilshere oli revittävä pois riidasta omien fanien kanssa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- James Milner teki valioliigahistoriaa
- Manchester City nousi Arsenalin kannoille Valioliigassa
- Näin Michael Carrick sai tietää United-pestistään: ”En halua kuulostaa ylimieliseltä”
- Harvey Elliottin lainasopimuksesta paljastui uusia yksityiskohtia
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Luton-luotsi Jack Wilshere oli revittävä pois riidasta omien fanien kanssa
- Tässä numerot James Milnerin Valioliiga-ennätyksen taustalla
- Chelsea-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – kärsinyt valtavista loukkaantumisongelmista