Arsenalilta huima esitys Mestarien liigassa – tähtipelaaja loukkaantui
Arsenal päihitti Sevillan kotikentällään vakuuttavalla esityksellä 2–0-lukemin, ottaen tärkeät kolme pistettä Mestarien liigan lohkovaiheessa keskiviikkoiltana.
PSV Eindhovenin voitettua samaan aikaan Lensin 1–0, on lohkon piikkipaikalle noussut Arsenal neljä pistettä edellä mainittujen yläpuolella. Jatkopaikkaa se ei kuitenkaan ole vielä varmistanut.
Arsenal dominoi ottelun ensimmäistä puoliaikaa täydellisesti, eikä Sevilla ei päässyt juuri lainkaan pallon päälle. Vierasjoukkueen onneksi Tykkimiesten ruuti oli alkuun märkää, eikä esimerkiksi kulmapotkussa merkkaamattomaksi jäänyt Kai Havertz saanut palloa sisään edes metrin päästä.
Arsenal rikkoi espanjalaisten resistanssin kuitenkin puolen tunnin kohdalla.
Declan Ricen riistettyä pallon keskikentällä, pelasi Jorginho upean pystysyötön Bukayo Sakalle rangaistusalueen sisään. Englantilaistähti siirsi pelivälineen ensimmäisellä kosketuksellaan Leandro Trossardille, joka viimeisteli pilkun tuntumasta varmasti sisään. 1-0.
Lisämaaleja ei avausjaksolla nähty, mutta pelin teema pysyi tauon läpi samana. Toisella jaksolla Havertz vastasi taas Arsenalin ensimmäisistä laukausista, jättäen kuitenkin maalivahti Marko Dmitrovicin työttömäksi.
Kun peliä oli tunnin verran takana, laittoi avausmaalin syöttänyt Saka pallon itse reppuun. Gabriel Martinellilta pystysyötön saanut 22-vuotias ohitti Adria Pedrosan näyttävällä harhautuksella ennen varmaa viimeistelyä verkon perukoille. 2-0.
Oleksandr Zinchenko laittoi maalivahdin hetkeä myöhemmin koville ampuessaan voimakkaan volleyn rangaistusalueen reunalta. Sen enempää selkeitä maalipaikkoja ei kuitenkaan kummallakaan maalilla nähty ja Arsenal marssi Emiratesin pukusuojiin vakuuttava voitto taskussaan.
Päänvaivaa Mikel Artetalle tuonee kuitenkin Sakan loukkaantuminen viisi minuuttia ennen täyttä aikaa. Tykkimiesten tähtihyökkääjä satutti nilkkaansa huonon laskeutumisen yhteydessä, linkuttaen kuitenkin omatoimisesti pois kentältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
