Englantilaislegenda kertoi ensimmäisestä nuuskakokeilustaan: ”Ryömin vessaan kuin käärme”
Englannin hyökkääjälegenda Gary Lineker sanoo, että hänen ensimmäinen nuuskakokeilunsa jäi myös hänen viimeisekseen.
Nuuska on nostanut Englannissa suosiotaan ammattilaispelaajien keskuudessa vaihtoehtona tupakalle. Uutisoimme aiemmin tänä vuonna Britannian ammattilaisjalkapalloilijoiden liiton (PFA) tiedotteen pohjalta, että yhä useammat pelaajat saavat tänä päivänä apua riippuvuutensa hoitoon.
Lineker, 62, oppi kerrasta, että nuuska ei sovi hänelle. Hän kertoi The Rest is Football -podcastissa, että hän testasi nuuskaa toissa vuonna EM-kisojen aattona. Hyökkääjälegenda ei aluksi halunnut ottaa nuuskaa, mutta päätti kuitenkin kokeilla sitä parin drinkin jälkeen omassa hotellihuoneessaan.
– Riisuin itseni valmiiksi nukkumaanmenoa varten, ja yhtäkkiä minua alkoi todella, todella huimata. Istun sängyllä ja olen aivan alasti. Viskasin sen jutun (nuuskan) suustani ja heitin sen suoraan roskikseen.
– Alan hikoilla, mutta palelen. Hikoilen ja hikoilen ja lattialla on lammikko, enkä pysty liikkumaan. Mietin, mitä helvettiä he ovat tehneet minulle. Lopulta makaan lattialla ja ryömin vessaan kuin käärme. Se oli ainoa tapa, jolla pääsin sinne.
– Ja juuri ennen kuin pääsin vessaan, oksensin kaikkialle. Suihkun seinälle, kaikkialle. Olin taas selälläni, ryömin kuin käärme. Pääsin sänkyyn ja ajattelin katsoa kelloa. Kello oli seitsemän aamulla. Olin kokenut seitsemän tuntia täyttä kidutusta.
- LUE MYÖS: Nuuskan käyttö huolettaa Englannin jalkapallossa – maajoukkuepelaaja on ”täysin riippuvainen”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa