Athletic: FFP-säännöt asettumassa Ivan Toneyn Arsenal-siirron tielle

Englannin jalkapalloliitto langetti toukokuussa Ivan Toneylle kahdeksan kuukauden mittaisen pelikiellon.
Toney rikkoi jalkapalloliiton asettamia vedonlyöntisääntöjä reilusti yli 200 kertaa.
Toney ei saanut harjoitella neljään kuukauteen Brentfordin kanssa. Viime kaudella 20 maalia Valioliigassa viimeistellyt hyökkääjä sai palata joukkueharjoituksiin syyskuussa. Pelikielto päättyy tammikuun puolivälissä.
Loistavasti sujunut viime kausi herätti luonnollisesti kiinnostusta. Muun muassa Sky Sportsin saamien tietojen mukaan Arsenal ja Chelsea ovat kiinnostuneet Toneysta.
Athleticin mukaan Brentford ei ole toistaiseksi poissulkenut Toneyn myyntiä jo tammikuun siirtoikkunassa. Lähde kuitenkin kertoo, ettei Brentford ole vielä saanut yhteydenottoja muilta seuroilta.
Athleticin mukaan Arsenal on kiinnostunut Toneysta, mutta kärjen hankkiminen vaatisi ainakin yhtä suurta myyntiä. Toneyn hankkiminen ilman omien pelaajien myymistä on mahdotonta FFP-sääntöjen vuoksi.
Arsenalin ja Brentfordin seurajohdot ovat hyvissä väleissä, mutta Athletic kertoo, ettei osapuolet pääse todennäköisesti yhtä helposti yhteisymmärrykseen Toneyn siirrosta kuin David Rayan lainasiirrosta. Raya siirtyi kesällä Brentfordista lainalle Arsenaliin osto-option kera, joka muuttuu pakolliseksi Rayan pelatessa tietyn määrän otteluita.
Athletic pitää Toneyn Arsenal-siirtoa kesken kauden hyvin epätodennäköisenä. Arsenalin on määrä tehdä konkreettisia peliliikkeitä Toneyn suuntaan, jos pelaaja on Brentfordissa vielä kauden jälkeen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”