Declan Rice koki paineita suuresta siirtosummasta: ”Olin hyvin hermostunut siitä”

Declan Rice siirtyi kesällä West Hamista Arsenaliin.
Arsenal maksoi keskikenttäpelaajasta peräti noin 116,6 miljoonaa euroa.
Englannin A-maajoukkueen luottopelaajiin lukeutuva Rice oli pelannut koko ammattilaisuransa kasvattajaseurassaan West Hamissa ja johdatti joukkueen Konferenssiliigan mestaruuteen keväällä.
Parhaillaan maajoukkueen mukana oleva Rice kertoi stressanneensa suurta siirtosummaa kesällä. Siirtosumma aiheuttaa suuria paineita ja odotuksia, joihin voi olla vaikea vastata.
– Olin hyvin hermostunut siirtosummastani silloin, kun siirto oli toteutumassa. Olet ihminen, josta on maksettu 105 miljoonaa puntaa. Se ei ole järin normaalia. Hinta oli kuitenkin sellainen, koska West Ham arvioi minut sen arvoiseksi.
– Puhumme valtavasta rahasummasta ja se tuo mukanaan paineita. Kyse ei ole ainoastaan siitä paineesta, jonka asetat itsellesi. Tuollainen rahasumma herättää myös suuria odotuksia. Sinun on pelattava välittömästi hyvin. Seura on panostanut valtavasti rahaa minuun, joten minun on osoitettava, miksi kykenen pelaamaan siinä joukkueessa ja olemaan muutoksen tekevä pelaaja.
Rice on noussut välittömästi Arsenal-luotsi Mikel Artetan luottopelaajaksi ja saanut itselleen suuren roolin uudessa joukkueessaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Newcastle-manageri Alexander Isakin tulevaisuudesta: ”En voi luvata”
- Suosikkijuontaja jättää tehtävänsä – taustalla syytökset antisemitismistä
- Crystal Palacen omistaja kertoi: Näin FA Cupin mestaruus ja europaikka näkyy pelaajamarkkinoilla
- Liverpool ja Bournemouth neuvottelevat laitapuolustajan siirrosta
- Tottenham-pelaaja vakuutti: Ange Postecoglou nauttii joukkueen luottamusta – ”Kuin isä meille”
- Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa West Hamin tähdelle – valmentaja vaatii nopeaa päätöstä
- Koomaan vaivutettu Valioliiga-pelaaja julkaisi somepäivityksen: ”Yhä hymyilemässä”
- Arsenal-puolustaja valmis palaamaan Englannin maajoukkueeseen
- Newcastlelle kirvelevä tappio Arsenalin vieraana
- Man City -tähteä ei todennäköisesti nähdä seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa West Hamin tähdelle – valmentaja vaatii nopeaa päätöstä
- Liverpool ja Bournemouth neuvottelevat laitapuolustajan siirrosta
- Nottinghamille jäi hurjat panokset päätöskierrokselle
- Koomaan vaivutettu Valioliiga-pelaaja julkaisi somepäivityksen: ”Yhä hymyilemässä”
- Crystal Palacen omistaja kertoi: Näin FA Cupin mestaruus ja europaikka näkyy pelaajamarkkinoilla
- BBC: Crystal Palacen tähdet vietiin cup-finaalista sairaalaan – historialliset voitonjuhlat jäivät välistä
- Arsenal-puolustaja valmis palaamaan Englannin maajoukkueeseen
- Newcastlelle kirvelevä tappio Arsenalin vieraana
- Man City -tähteä ei todennäköisesti nähdä seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Kevin De Bruyne pohtii edelleen suurta päätöstään: ”Tilanne on hieman monimutkaisempi”