Thomas Müllerin nykyinen sopimus Bayern Münchenin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.

Osapuolet eivät ole aloittaneet jatkosopimusneuvotteluita. 

Saksalaismedian mukaan Müller haluaisi jatkaa uraansa kasvattajaseurassaan. Bayernin seurajohto on tiettävästi luvannut Müllerille miettivänsä hänen tulevaisuuttaan kauden loppuvaiheessa.

Müller, 34, on jäänyt syyskaudella pienelle vastuulle Bayernissa.

Bildin saamien tietojen mukaan Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag oli Müllerin kintereillä jo viime tammikuun siirtoikkunassa. Ten Hag koki Müllerin kykenevän auttamaan joukkuetta kokemuksellaan, mutta pelaaja ei ollut tuolloin kiinnostunut siirtymään Valioliigaan.

Bildin mukaan mahdollinen siirto Manchester Unitediin saattaa tulla ajankohtaiseksi, jos Müller ei pääse Bayernin kanssa sopuun jatkosopimuksesta. Müller haluaa jatkaa uraansa Euroopan huippusarjoissa, eikä aio siirtyä tulevaisuudessa Saudi-Arabiaan tai MLS:ään.

LUE MYÖS