Valioliiga-viheltäjän pojasta tuli manageri – Steve Cooper lupasi muuttua kuultuaan omat puheensa tuomareille
Nottingham Forestin manageri Steve Cooper sanoo, että häntä hävetti kuunnella omia puheitaan tuomareille ja siksi hän halusi parantaa tapansa.
Cooper, 43, sai vuonna 2020 Swanseaa valmentaessaan 3 500 punnan sakon, kun hän oli soittanut suutaan erotuomari Andy Woolmerille.
Nyt walesilaisluotsi tukee kampanjaa, jolla pyritään vähentämään tuomareihin kohdistuvaa solvaamista. Toimitsijoiden herjaaminen ei ole ongelma pelkästään huipputasolla. Helmikuussa BBC uutisoi kyselynsä pohjalta, kuinka sadat ruohonjuuritason tuomarit Englannissa olivat kertoneet pelänneensä turvallisuutensa puolesta.
Cooperin isä Keith Cooper, 75, toimi 21-vuotisella urallaan kansainvälisenä tuomarina ja vihelsi kolme vuotta myös Valioliigassa.
Walesilaisluotsi kertoi Daily Mailin haastattelussa, että kolme vuotta sitten Englannin jalkapalloliiton (FA) kuulemistilaisuudessa hänelle kerrattiin kommentteja, joita hän oli itse päästänyt suustaan. Silloin Cooper ymmärsi, että hänen käytöksessään oli roimasti parannettavaa.
– Minun oli mentävä kuulemistilaisuuteen, ja siellä ollessani tunsin itseni nöyryytetyksi.
– Minut saatiin aivan oikeutetusti tuntemaan itseni pieneksi. Kun he puhuivat siitä, ajattelin vain: ”Minua ei ole kasvatettu tuolla tavalla. Se ei edusta hyvin brittikulttuuria eikä sitä, millainen haluan olla”.
Cooper myönsi, että hänellä saattaa yhä välillä kiehua yli, mutta hän pyrkii pitämään palautteensa tuomareille rakentavana.
– Olen luvannut itselleni, etten enää koskaan joudu tuohon tilanteeseen.
– Ja aion todella tehdä kovasti töitä sen eteen. Jos tuotan itselleni pettymyksen, olen sen jälkeen taas häpeissäni.
Nottingham Forest pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina, kun se isännöi Brightonia Valioliigassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä