Rio Ferdinandia rasistisesti solvannut mies sai puolen vuoden vankeustuomion
33-vuotias Jamie Arnold on tuomittu kuudeksi kuukaudeksi vankilaan Manchester Unitedin ex-pelaajan Rio Ferdinandin rasistisesta solvaamisesta, kertoo BBC.
Arnold kohdensi rasistisia eleitä Ferdinandia, 45, kohtaan toukokuussa 2021, kun Manchester United pelasi Wolverhamptonin vieraana Valioliigassa. Kyseessä oli ensimmäinen ottelu, johon kannattajat pääsivät sisälle koronasulun jälkeen.
Ferdinand oli stadionilla tekemässä tv-kommentaattorin töitä.
Arnoldin rasistiset eleet tallentuivat valvontakameran kuviin, ja teolla oli useita silminnäkijöitä. Hänet poistettiin stadionilta ennen kuin poliisi pidätti hänet.
Tuomari antoi Arnoldille kyseisestä tapauksesta viiden kuukauden vankeustuomion ja aktivoi osan ehdollisesta rangaistuksesta, joka Arnoldilla oli rikoksen tekohetkellä. Näin ollen rangaistuksen kokonaispituus nousi kuuteen kuukauteen.
Arnoldin on istuttava puolet tuomiosta vankeudessa ennen kuin hänet vapautetaan ehdonalaiseen vapauteen, jonka aikana häntä valvotaan 12 kuukauden ajan. Lisäksi hänelle määrättiin seitsemän vuoden porttikielto jalkapallopeleihin.
t Ferdinand pelasi Manchester Unitedissa 12 vuotta ja voitti seuran kanssa muun muassa kuusi Valioliigan mestaruutta. Hän edusti urallaan myös West Hamia, Leedsiä sekä Queens Park Rangersia ja esiintyi 81 kertaa Englannin A-maajoukkueessa.
LUE MYÖS:
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Arsenalia vastaan loistanut Chelsea-peluri ei ehkä pelaa seuraavassa ottelussa: ”Rehellisesti, ei”
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta