Tottenhamille taas lunta lupaan! Tappio paikallisottelussa
Tottenham ja West Ham iskivät yhteen torstai-iltana Valioliigassa.
Kolmen ottelun tappioputkensa viime viikonloppuna Manchester Cityn vieraana katkaissut Tottenham palasi tappioiden pariin hävittyään Lontoon paikallisottelun lopulta maalein 1-2.
Pelikiellosta Tottenhamin vahvuuteen palannut Cuti Romero puski ottelun ensimmäisen maalin 11. minuutilla. Romeron pusku upposi yläkulmaan ohi West Hamin maalia vartioineen Łukasz Fabiańskin.
Tottenham pelasi mallikkaan avausjakson ja hallitsi pelitapahtumia mielin määrin. West Ham oli sen sijaan merkittävissä vaikeuksissa Tottenhamin aktiivisen prässin kanssa, eikä onnistunut luomaan sen vaarallisempia maalipaikkoja ensimmäisellä jaksolla.
West Ham nousi tasoihin toisen jakson alussa. Pallo kimposi Tottenhamin puolustajista Jarrod Bowenille, joka siirsi vieraat maalin edustalta tasoihin. James Ward-Prowse iski West Hamin voittomaalin reilu vartti ennen loppua. Destiny Udogien syöttö Guglielmo Vicariolle jäi liian lyhyeksi. Ward-Prowse ampui pallon lopulta tyhjään maaliin.
Illan toisessa ottelussa putoamista vastaan taisteleva Everton voitti Newcastlen peräti 3-0. Dwight McNeil, Abdoulaye Doucouré ja Beto viimeistelivät Evertonin maalit. Hienoa kautta pelaava Newcastlen Kieran Trippier oli osasyyllinen kahteen ensimmäiseen takaiskumaaliin virheidensä vuoksi.
LUE MYÖS:
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Antonio Conte takaisin Valioliigaan? Manchester United väitetysti kiinnostaa
- Sky: Lisandro Martínezin purkauksella voi olla isoja seurauksia
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!
- Teamtalk: Bournemouth tarjosi tähdelleen jättisopimusta – sai kieltävän vastauksen
- Ex-pelaaja: Michael Carrick kertoi ettei valmentaminen ole häntä varten
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!
- Wayne Rooney kummasteli Man Unitedin pelaajan ulostuloa: ”Pitäisi pysyä seuran sisällä”
- Ex-pelaaja: Michael Carrick kertoi ettei valmentaminen ole häntä varten
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen
- Atlético iski jo 47 sekunnissa – Manchester United koki karun tappion Madridissa
- Olivier Giroud sai kutsun Arsenalin pukukoppiin: ”Upea fiilis”
- Arsenal tyrmäsi Lillen seitsemässä minuutissa – kova putki jatkuu
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- BBC: Bournemouth kuuntelee tarjouksia keskikenttätähdestä – hintapyyntö on hurja