Lopussa tasoihin ja ohi! Liverpool haki täydet pisteet Lontoosta

Crystal Palace ja Liverpool iskivät yhteen lauantaina Valioliigassa.
Ottelu päättyi lopulta Liverpoolin 2-1-voittoon. Liverpool nousi voiton myötä Valioliigan kärkipaikalle. Pisteen päähän jäänyt Arsenal pelaa kierroksen oman ottelunsa myöhemmin lauantaina kohdatessaan Aston Villan.
Jean-Philippe Mateta vei Crystal Palacen johtoon toisen jakson alussa rangaistuspotkusta. Mateta laukoi pilkun varmasti keskelle maalia.
Crystal Palace menetti johtoasemansa vartti ennen loppua. Mohamed Salah’n laukaus kimposi isäntien puolustuksen kautta maaliin. Vain minuuttia aiemmin Crystal Palacen Jordan Ayew sai toisen keltaisen kortin.
Ottelun voittomaali nähtiin lisäajalla.
Liverpoolin Harvey Elliott harhautti Crystal Palacen puolustuksen ja laukoi boksin ulkopuolelta pallon varmasti ohi Crystal Palacen maalia vartioineen Remi Matthewsin. Matthews vaihdettiin kentälle vain muutama minuutti ennen Elliottin maalia. Crystal Palacen maalilla ottelun aloittanut Sam Johnstone joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi.
Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Manchester City Man City | 38 | 28 | 7 | 3 | 96-34 | 91 |
2 | Arsenal | 38 | 28 | 5 | 5 | 91-29 | 89 |
3 | Liverpool | 38 | 24 | 10 | 4 | 86-41 | 82 |
4 | Aston Villa | 38 | 20 | 8 | 10 | 76-61 | 68 |
5 | Tottenham | 38 | 20 | 6 | 12 | 74-61 | 66 |
6 | Chelsea | 38 | 18 | 9 | 11 | 77-63 | 63 |
7 | Newcastle | 38 | 18 | 6 | 14 | 85-62 | 60 |
8 | Manchester United Man Utd | 38 | 18 | 6 | 14 | 57-58 | 60 |
9 | West Ham | 38 | 14 | 10 | 14 | 60-74 | 52 |
10 | Crystal Palace | 38 | 13 | 10 | 15 | 57-58 | 49 |
11 | Brighton | 38 | 12 | 12 | 14 | 55-62 | 48 |
12 | Bournemouth | 38 | 13 | 9 | 16 | 54-67 | 48 |
13 | Fulham | 38 | 13 | 8 | 17 | 55-61 | 47 |
14 | Wolverhampton Wolves | 38 | 13 | 7 | 18 | 50-65 | 46 |
15 | Everton | 38 | 13 | 9 | 16 | 40-51 | 40 |
16 | Brentford | 38 | 10 | 9 | 19 | 56-65 | 39 |
17 | Nottingham | 38 | 9 | 9 | 20 | 49-67 | 32 |
18 | Luton LUT | 38 | 6 | 8 | 24 | 52-85 | 26 |
19 | Burnley BUR | 38 | 5 | 9 | 24 | 41-78 | 24 |
20 | Sheffield United FC SHU | 38 | 3 | 7 | 28 | 35-104 | 16 |
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus