Chelsean avaama porsaanreikä tukkoon – Valioliigassa äänestettiin uudesta siirtolinjauksesta
Valioliigan siirtomarkkinoilla halutaan ottaa käyttöön uusi linjaus, jolla on merkittävä vaikutus etenkin Chelsean harjoittaman kirjanpidon kannalta.
Valioliiga-seurat haluavat rajoittaa aikaväliä, jolle pelaajista maksetut siirtokorvaukset voidaan kirjata seurojen kirjanpidossa. Seurat äänestivät toimenpiteestä osakkeenomistajien kokouksessa tiistaina.
Tätä sääntömuutosta ei kuitenkaan sovelleta takautuvasti jo tapahtuneisiin siirtoihin ja jo allekirjoitettuihin sopimuksiin, mikä on tässä kohtaa suuri helpotus varsinkin Chelsealle.
Mistä porsaanreiässä on käytännössä kyse?
Aiemmin seuroilla oli mahdollisuus hajauttaa pelaajasta maksetun siirtokorvauksen kustannukset kirjanpidossaan sopimuksen koko pituudelle.
Tämä antoi seuroille mahdollisuuden hankkia pelaajia pitkillä sopimuksilla ja jakaa siirtokustannusten vaikutukset pidemmälle ajanjaksolle, jotta ne pystyisivät täyttämään taloudelliset velvoitteensa rikkomatta FFP-sääntöjä.
Tällä tavalla esimerkiksi 60 miljoonan euron siirtokorvauksella ja kuuden vuoden sopimuksella hankittu pelaaja saattoi maksaa joukkueelle kirjanpidossaan vain 10 miljoonaa euroa vuodessa.
Nyt siirtokorvausten hajauttamisaika kirjanpidossa halutaan rajata Valioliigassa viiteen vuoteen, oli pelaajan ja seuran välinen sopimus kuinka pitkä tahansa.
Chelsean muutettava siirtopolitiikkaansa
Kirjaanpitoa koskevien rajoitteiden puute herätti kritiikkiä sen jälkeen, kun porsaanreiän löytänyt Chelsea alkoi kiinnittämään useita kalliita pelaajiaan pitkillä sopimuksilla Todd Boehlyn astuttua seuran peräsimeen.
LUE MYÖS: ”Tehkää v*ttu työnne!” Chelsean entiseltä valioliigavoittajalta täystyrmäys Chelsean nykyjoukkueelle
Esimerkiksi Mykhailo Mudryk allekirjoitti Chelsean kanssa kahdeksan ja puolen vuoden sopimuksen, mikä on Valioliigan historian pisin sopimus, kun hän siirtyi Lontooseen 70 miljoonalla eurolla tammikuussa 2023.
Myös keskikentän jättihankinnat Enzo Fernandez ja Moises Caicedo allekirjoittivat Chelsean kanssa pitkät, vuoteen 2031 ulottuvat sopimukset siirtyessään yli 110 miljoonalla eurolla Stamford Bridgelle.
UEFA, jolla on Valioliigasta erilliset talousmääräykset, sulki Chelsean avaaman porsaanreiän jo kesällä. Se asetti siirtokorvausten kuolettamiselle saman viiden vuoden aikarajan pelaajasopimuksen pituudesta riippumatta.
Lähteet: Athletic, Telegraph
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta