ESPN: Erik ten Hag haluaa pitää kaksi pelaajaa Manchester Unitedissa – kummatkin siirtohuhujen kohteina
Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag haluaa pitää Casemiron ja Raphaël Varanen joukkueessaan loppukauden ajan, kertoo ESPN.
Ten Hag on valmis pienentämään joukkueensa pelaajamäärää tammikuun siirtoikkunassa, mutta haluaa samalla pitää kiinni Varanesta ja Casemirosta. Varane ja Casemiro ovat olleet viime aikoina siirtohuhujen kohteena.
Varane menetti avauskokoonpanon paikkansa jo heti alkukaudesta ja istui pitkään penkillä ennen kuin sai paikkansa hiljattain takaisin. Varanen nykyinen sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen ja hänen on määrä vaihtaa maisemaa vapaana agenttina ensi kesänä. Saksalaismedian mukaan Bayern München on Varanen kintereillä.
Casemiro on ollut muutaman kuukauden ajan loukkaantuneena ja palannee joukkueen vahvuuteen vuodenvaihteeseen mennessä.
Keskikenttäpelaaja on tiettävästi halukas vaihtamaan maisemaa viimeistään kauden jälkeen. Marcan saamien tietojen mukaan Casemiro kokee pettyneensä seuran projektiin ja haluaa etsiä menestystä muualta. Casemiro on herättänyt kiinnostusta varsinkin Saudi-Arabiassa.
ESPN:n mukaan Casemiron ja Varanen tilanne voi muuttua tammikuussa, jos kaksikko vaatii siirtoa muualle.
ESPN:n mukaan sen sijaan Jadon Sanchon tilanne ei ole muuttunut. Sanchon odotetaan poistuvan Manchester Unitedista tammikuussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä

- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta