FM: Jesse Lingardia tarjottiin ranskalaisseuroille – yksi asia siirron esteenä

Jesse Lingard on ollut työttömänä noin puolen vuoden ajan.
Lingardin sopimus Nottingham Forestin kanssa päättyi kesä-heinäkuun vaihteessa, eikä sitä uusittu. Lingard harjoitteli West Hamin kanssa elo-syyskuussa, mutta ei saanut sopimustarjousta. Lingard kävi myös testillä saudiarabialaisessa Al-Ettifaqissa, mutta jäi niin ikään ilman sopimusta.
Foot Mercaton saamien tietojen mukaan Lingardia on tarjottu useille Ranskan pääsarjaseuroille, kuten Lillelle. Seurat ovat kuitenkin kieltäytyneet, sillä Lingard kuuluu EU:n ulkopuolisiin pelaajiin, joita saa olla vain neljä kappaletta joukkuetta kohden.
Foot Mercaton mukaan Lingardin odotetaan siirtyvän pian MLS:ään.
Myös West Ham tarkkailee edelleen vapaan agentin tilannetta, eikä ole täysin poissulkenut sitä mahdollisuutta, että tarjoaisi lopulta laitahyökkääjälle sopimusta tammikuussa.
Lingard, 31, pelasi kasvattajaseuransa Manchester Unitedin edustusjoukkueessa 232 ottelua. Lingard on edustanut Manchester Unitedin ja West Hamin lisäksi muun muassa Derbyä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja