Polvi rikki debyytissä – Wolverhamptonin epäonnen soturi lähtee lainalle
Wolverhamptonin hyökkääjä Saša Kalajdžić siirtyy loppukaudeksi lainalle Bundesliigan Eintracht Frankfurtiin.
Kalajdžić, 26, siirtyi Wolvesiin kesällä 2022 Stuttgartista 18 miljoonalla eurolla, mutta hänen viime kautensa päättyi jo debyyttiotteluun, kun hän loukkasi polvensa vakavasti.
Itävallan maajoukkuehyökkääjä palasi tositoimiin tällä kaudella, mutta Kalajdžić on saanut alle 300 minuuttia vastuuta. Wolves katsoi parhaaksi, että hän lähtee hakemaan minuutteja tuttuun sarjaan.
– Saša on ollut uskomattoman epäonninen. Hän loukkaantui debyytissään palattuaan pahasta loukkaantumisesta. Hän teki kovasti töitä päästäkseen takaisin kuntoon, mutta hyökkääjiemme vire on merkinnyt sitä, että hänen peliaikansa on ollut vähäistä, kommentoi Wolvesin urheilutoimenjohtaja Matt Hobbs.
– Saša on osoittanut olevansa luontainen viimeistelijä, mutta loukkaantumistensa jälkeen hänen on jälleen luotettava kehoonsa. Toivon, että hän menee sinne ja pärjää todella hyvin, pelaa paljon pelejä ja pystyy auttamaan meitä ensi kaudella.
Uutisoimme aiemmin Athleticin tietojen pohjalta, että Wolves on kiinnostunut ottamaan West Hamin hyökkääjän Danny Ingsin loppukaudeksi lainalle.
Kalajdžićin sopimus Wolvesissa on voimassa kesään 2027 saakka.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta

- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni