Liverpoolin ex-kapteeni tekee lähtöä Saudi-Arabiasta jo puolen vuoden jälkeen
Englannin maajoukkueen keskikenttäpelaajan Jordan Hendersonin aika Saudi-Arabiassa on näillä näkymin päättymässä ennenaikaisesti, kertoo Times.
Henderson, 33, jätti viime kesänä Liverpoolin 12 vuoden jälkeen ja suuntasi Steven Gerrardin luotsaamaan Al-Ettifaqiin.
Liverpoolin ex-kapteeni solmi uuden seuransa kanssa erittäin rahakkaan kolmen vuoden sopimuksen, mutta Timesin mukaan Hendersonilla ja hänen perheellään on ollut isoja sopeutumisvaikeuksia Lähi-idässä.
Al-Ettifaq ei alun perin halunnut päästää Hendersonia pois tässä kuussa, mutta seura on muuttanut kantaansa alkuviikosta. Times kertoo, että Henderson sai luvan lähteä joukkueen harjoitusleiriltä tiistaina palatakseen Englantiin miettimään vaihtoehtoja.
Huhuissa häntä on viety muun muassa Ajaxiin, jonka valmentaja John van ‘t Schip on vahvistanut, että neuvotteluja käydään.
Henderson on saanut runsaasti kritiikkiä siirrostaan Saudi-Arabiaan etenkin siksi, että hänet on aiemmin tunnettu seksuaalivähemmistöjen isona tukijana, mutta sitten hän siirtyi maahan, jossa homoseksuaalisuus on lailla kielletty. Käytännössä Hendersonia on syytetty siitä, että hän hylkäsi arvonsa rahakkaan sopimuksen takia.
Osa on myös kyseenalaistanut, riittävätkö Hendersonin näytöt heikkotasoiseksi luonnehditussa Saudi-Arabian liigassa siihen, että hän ansaitsee yhä paikan Englannin maajoukkueessa.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”