Burnleyn omistaja haukkui VAR:n pystyyn: ”Kaikki vihaavat sitä”

Burnleyn osaomistaja JJ Watt sanoo, että ”kaikki vihaavat VAR:ia”, ja kehottaa Valioliigaa korjaamaan asian.
Entinen NFL-tähti Watt, 34, lähti vaimonsa Kealian kanssa sijoittajiksi Burnleyyn viime vuoden toukokuussa, kun seura oli varmistanut nousunsa takaisin Valioliigaan.
Watt on ehtinyt olla Burnleyn toiminnassa mukana vajaan vuoden, mutta hän on saanut jo tarpeekseen videotuomarijärjestelmä VAR:sta sen nykytilassa.
Viime perjantaina hän korotti ääntään sosiaalisessa mediassa, kun Burnley jäi häntäpään kamppailussa tasapeliin Lutonin tultua viime hetkellä tasoihin kiistanalaisella maalilla. Burnleyn mielestä maalivahti James Traffordia rikottiin ennen maalia, mutta osuma hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen.
– Olen uusi tässä omistajuusasiassa, joten jos Valioliiga sakottaa minua, niin olkoon niin… Tämä on niin räikeä ja ilmeinen rike kuin vain voi olla. Tämän huomaamatta jättäminen kentällä JA huomaamatta jättäminen VAR:ssa on todella häpeällistä, kommentoi Watt X:ssä.
Burnleyn omistaja jakoi julkaisussaan klipin tilanteesta, mutta video otettiin nopeasti alas tekijänoikeusloukkauksen takia. Lisäksi Wattin tili suljettiin väliaikaisesti.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Watt jatkoi pauhaamista VAR:sta The Pat McAfee Show’n haastattelussa tällä viikolla.
– Kaikki vihaavat VAR:ia, se on ongelma. VAR:lla on mahdollisuus menestyä, mahdollisuus olla hyvä ja mahdollisuus olla pätevä. Mutta kaikki vihaavat sitä, koska se on tällä hetkellä niin subjektiivinen, sanoi Watt.
– VAR:ssa voisi olla niin paljon hyvää, mutta tällä hetkellä se on pelkkää roskaa – se on ongelma, se vie ihmisiltä pisteitä ja nautintoa, se vie aikaa peliltä. VAR on tällä hetkellä kauhea, ja se on korjattava, se on vain tosiasia. Valioliigan on korjattava se. VAR on ongelma, korjatkaa se.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Enzo Maresca tyrmäsi väitteet Mestarien liigan vaikutuksesta konttaukseen
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”