Jürgen Kloppin entinen suojatti pelaa loistavaa kautta – kohtaa nyt Liverpoolin: ”Ansainnut tämän työnteolla”

Dominic Solanke pelaa loistavaa kautta Bournemouthissa.
26-vuotias hyökkääjä on viimeistellyt kuluvalla kaudella 12 maalia Valioliigassa ja taistelee tosissaan maalikuninkuudesta.
Bournemouth kohtaa sunnuntaina Solanken entisen seuran Liverpoolin. Bournemouth hankki Solanken Liverpoolista noin 21 miljoonalla eurolla tammikuussa 2019.
Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp on onnellinen vanhan pelaajansa otteista. Solanke jäi aikoinaan pienelle peliajalle Kloppin alaisuudessa Liverpoolissa.
– Olen todella onnellinen hänen puolestaan. Olimme myös hyvin innoissamme Solanken taidoista, kun hankimme hänet. Hänellä oli tänne saapuessaan paljon potentiaalia. Solanke teki oikean ratkaisun siirtyessään Bournemouthiin. Hän on käynyt läpi useita eri vaiheita.
– Solanke teki viime kaudellakin aika paljon maaleja, ja nyt hän on tietenkin jo huippumaalintekijöiden tasolla. Olen onnellinen hänen puolestaan, koska kyseessä on huipputyyppi ja todellinen lahjakkuus. Puhumme todella hyvästä pelaajasta, joka on ansainnut tämän työnteolla.
Bournemouthin ja Liverpoolin välinen ottelu käynnistyy klo 18.30.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”