Tämä tuuletus aloitti piikittelyn Tottenhamin ja Brentfordin välillä – sanasota jatkui myös pelin jälkeen

Pikkumainen piikittely oli keskiviikkona pääosassa, kun Tottenham voitti Brentfordin kotikentällään 3-2 Valioliigassa.
Kun Brentford meni johtoon 15. minuutilla, Neal Maupay juhli osumaansa matkimalla Tottenhamin James Maddisonin darts-tuuletusta.
Maddison ja kotiyleisö eivät olleet tempusta mielissään. Englannin maajoukkuetaituri kävi maalin jälkeen supisemassa Maupayn korviin, ja kaksikko halasi toisiaan jokseenkin kovaotteisesti.
Maddison ja kumppanit vetivät lopulta pidemmän korren. Kun Tottenham paineli toisella jaksolla johtoon, Brennan Johnson ja Richarlison kuittailivat Maupaylle juhlimalla itsekin maalejaan darts-tuuletuksella.
Maddisonilta kysyttiin pelin jälkeen, mitä hän kävi sanomassa Maupaylle ranskalaishyökkääjän matkittua hänen tuuletustaan.
– Sanoin hänelle vain, ettei hän ole viime vuosina tehnyt tarpeeksi maaleja, jotta hänellä olisi ollut oma tuuletuksensa, joten hänen piti kopioida minun tuuletukseni, sanoi Maddison TNT Sportsille.
Kaksikon sanasota jatkui pelin jälkeen myös sosiaalisessa mediassa. Maddison julkaisi tilillään kuvasarjan, jossa oli otos Maupayn tuuletuksesta, hänestä itsestään juhlimassa ja ottelun lopputuloksesta.
Myös Maupay jatkoi sanailua sosiaalisen median puolella. Hän myönsi, että pilkka osui tällä kertaa omaan nilkkaan, mutta Maupay halusi lähettää vielä yhden piikin vastustajalleen.
– Menin tekemään tuon (tuuletuksen) hieman liian aikaisin. Harmi, ettemme saaneet voittoa. Enemmän maaleja ja vähemmän putoamisia urallani kuin James Maddisonilla.
LUE MYÖS!
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa