Valioliiga-seurat käyttivät talven siirtoikkunassa yli 800 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuonna
Valioliiga-seurojen rahankäyttö talven siirtoikkunassa väheni merkittävästi viime vuodesta, kertoo Deloitte.
Englannin pääsarjaseurat käyttivät tänä vuonna talven siirtoikkunassa 117 miljoonaa euroa*, kun vielä viime vuonna lukema oli 954 miljoonaa euroa. Siirtoikkunan päätöspäivänä pelaajia hankittiin 35 miljoonalla eurolla, mikä on yli 285 miljoonan euron muutos vuoden takaisesta.
Vuosi sitten Chelsea käytti jo pelkästään Enzo Fernándezin siirtoon enemmän rahaa (125 miljoonaa euroa) kuin kaikki Valioliiga-seurat käyttivät yhteensä päättyneessä ikkunassa.
Rahallisesti Valioliigan tammikuun isoin hankinta oli toppari Radu Drăgușin, josta Tottenham maksoi Genoalle 25 miljoonaa euroa. Seuroista eniten rahaa käytti Crystal Palace, joka maksoi Adam Whartonin ja Daniel Muñozin hankinnoista yhteensä vajaat 30 miljoonaa euroa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2019, kun Valioliiga ei käyttänyt sarjoista eniten rahaa talven siirtoikkunassa. Kaikkein eniten rahaa käytettiin Ranskan Ligue 1:ssä, jossa joukkueet laittoivat palamaan 190 miljoonaa euroa.
– Kolmen edellisen siirtoikkunan ennätyksellisen rahankäytön jälkeen Valioliiga-seurojen rahankäyttö on ollut tänä tammikuussa hillittyä, kommentoi Deloitten urheiluliiketoimintaryhmän johtava kumppani Tim Bridge BBC:n mukaan.
– Varovaisempi lähestymistapa johtuu todennäköisesti kesän aikana tehdyistä suurista investoinneista, mutta siihen on saattanut vaikuttaa myös tietoisuuden lisääntyminen Valioliigan talousmääräyksistä ja niiden noudattamatta jättämisen mahdollisista seurauksista.
BBC nostaa vähentyneen rahankäytön syiksi myös esimerkiksi vähäisen liikehdinnän ulkomaiden markkinoilla, kuten Saudi-Arabiassa, nuorten pelaajien esiinnousun ja sen, että vain kaksi joukkuetta on vaihtanut manageria kesken kauden.
* = Summat muunnettu punnista euroiksi.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Sunderlandin pelaajat seurasivat kännykästä muita tuloksia – ”Yhteydet eivät toimineet”
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
