Tottenham-tähden sormi meni sijoiltaan kahakassa maajoukkuekaverien kanssa

Etelä-Korean jalkapalloliitosta (KFA) on vahvistettu, että Tottenhamin tähtihyökkääjä Son Heung-min loukkasi sormensa rähinöinnissä maajoukkuekaveriensa kanssa.
Välikohtaus sattui viime viikon alussa, kun Etelä-Korea valmistautui Aasian mestaruuskisojen välierään Jordaniaa vastaan.
Son, 31, hermostui, kun osa nuoremmista pelaajista lähti ottelua edeltävänä iltana kiireellä joukkueen ruokailusta mennäkseen pelaamaan pöytätennistä. Son ärähti asiasta ja käski heitä istumaan alas, mutta nuoriso-osasto kuittaili kapteenille ”epäkunnioittavasti” takaisin.
Sanaharkka yltyi nopeasti kahakaksi ja pelaajat oli revittävä toisistaan irti. Tilanteen tuoksinassa Sonilta meni sormi sijoiltaan.
Seuraavana päivänä Etelä-Korea hävisi Jordanialle 0-2, eikä se saanut yhtään laukausta kohti maalia. Son pelasi semifinaalissa sormet teipattuna.
KFA:n edustaja vahvisti Korea Heraldille tapahtumien kulun.
– Se (kahakka) tapahtui, kun jotkut nuoret pelaajat menivät pelaamaan pöytätennistä, ja Son Heung-min ja muut vanhemmat pelaajat ottivat siitä nokkiinsa. Pelaajat vaihtoivat muutaman sanan ja Son loukkasi sormensa siinä yhteydessä.
Son nostettiin täksi kaudeksi myös Tottenhamin kapteeniksi. Hän on pelannut Spursissa kuluvalla sesongilla 22 ottelua tehden niissä yhteensä 12 maalia ja syöttäen kuusi.
LUE MYÖS!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Fulhamin luottopelaaja valitsi jatkosopimuksen – yhdistettiin toiseen valioliigaseuraan
- Kepa on ollut monta kertaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nyt hän tuo Midaksen kosketuksensa Arsenaliin
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Kepa on ollut monta kertaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nyt hän tuo Midaksen kosketuksensa Arsenaliin
- Sky: Manchester United kauppaa hylkiöhyökkääjiään Italiaan