U21-maajoukkue jäämässä väliin – tästä syystä Gareth Southgate harkitsee kutsuvansa Kobbie Mainoon joukkueeseensa

Kobbie Mainoo on noussut kuluvalla kaudella Manchester Unitedin edustusjoukkueeseen.
Mainoo, 18, on viime aikoina murtautunut toden teolla joukkueen avauskokoonpanoon. Erik ten Hag on nimennyt nuorukaisen avaukseen jo kymmenessä peräkkäisessä ottelussa.
Manchester Unitedin oma kasvatti on herättänyt samalla Englannin jalkapalloliiton kiinnostuksen.
Englanti kamppailee Ghanan kanssa Mainoon edustusoikeudesta. Mainoon vanhemmat ovat ghanalaisia, joten Englannissa syntynyt pelaaja saisi siten edustaa maajoukkuetasolla myös Ghanaa.
ESPN:n saamien tietojen mukaan Gareth Southgate harkitsee parhaillaan kutsuvansa Mainoon Englannin A-maajoukkueeseen maaliskuussa. Mainoo on toistaiseksi pelannut Englannin alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa.
Ghana-tilanteen vuoksi Southgaten kerrotaan harkitsevan nuorukaisen kutsumista A-maajoukkueeseen, vaikkei Mainoo ole pelannut vanhimmissa juniorimaajoukkueissa.
Englanti saa Mainoon edustusoikeuden itselleen vasta siinä vaiheessa, kun hän pelaa virallisissa maaotteluissa. Englanti pelaa seuraavat viralliset maaottelunsa vasta kesän EM-lopputurnauksessa. Sitä ennen luvassa on vain harjoitusotteluita.
ESPN:n mukaan Englannin jalkapalloliitto on luottavainen sen suhteen, että Mainoo haluaa lopulta pelata Englannin paidassa.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa