Evertonin historiallisen ankaraa rangaistusta lievennettiin
Evertonin 10 pisteen rangaistusta on lievennetty. Valioliiga vahvisti maanantaina Toffeesin tekemän valituksen pienentäneen rangaistusta kuuteen pisteeseen.
Sean Dychen miehistö nousee lievennyksen seurauksena Valioliigan sarjataulukossa sijalle 15 viisi pistettä putoamisviivan päälle.
Everton myönsi aiemmin rikkoneensa kestävän kulutuksen taloussääntöjä, mutta seura järkyttyi rangaistuksen suuruudesta. Everton vetosi valituksessaan yksityiskohtaan, ettei rangaistuksesta päättänyt itsenäinen sääntökomitea ilmoittanut, kuinka 10 pisteen menetykseen päädyttiin.
Evertonin saama alkuperäinen rangaistus oli suurin urheilullisesti annettu Valioliigan historiassa.
Englannin pääsarjaseuroilla on sääntöjen mukaan varaa tehdä kolmen vuoden aikana enintään 105 miljoonaa puntaa tappiota. Itsenäinen sääntökomitea arvioi Evertonin tappiot kaudelta 2021-2022 124,5 miljoonan punnan suuruisiksi.
– Seura sulattelee edelleen komitean päätöstä, mutta olemme tyytyväisiä valituksemme johdettua pisterangaistuksen lievennykseen, Everton kommentoi tiedotteessaan.
Evertonia uhkaa vielä toinen mahdollinen rangaistus seuran saatua syytteen toisesta talousrikkomuksesta aiemmin helmikuussa. Tapaus käsitellään huhtikuun kahdeksantena päivänä.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
