Arsenal-tähti antoi pakit Englannin maajoukkueelle – Gareth Southgate ymmällään: ”En tiedä, mistä tämä johtuu”
Englannin A-maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate nimesi torstaina miehistönsä maaliskuun maaotteluihin.
Englanti kohtaa maaliskuun maajoukkuetauolla harjoitusotteluissa Belgian ja Brasilian.
Arsenalissa loistavaa kautta pelaava Ben White ei ole maajoukkueen mukana. Southgaten mukaan Arsenalista ilmoitettiin, ettei White halunnut liittyä maajoukkueen mukaan.
White oli edellisen kerran Englannin maajoukkueen mukana Qatarin MM-lopputurnauksessa, mutta jätti turnauksen kesken lohkovaiheen toisen ottelun jälkeen ja matkusti kotiin. Laitapuolustajaa ei ole sen jälkeen nähty maajoukkueessa. Southgate ei tiedä syitä Whiten päätöksen takana.
– Kun puhutaan tämänhetkisestä vireestä, en voi väittää, ettei hän ansaitsisi olla täällä. John McDermott (Englannin jalkapalloliiton tekninen johtaja) sai eilisiltana soiton Edulta (Arsenalin urheilujohtaja), joka ilmoitti, ettei White halunnut tulla maajoukkueeseen. Se on suuri sääli. Pidän hänestä paljon. Otin hänet mukaan EM- ja MM-kisoihin.
– Puhuin hänelle Qatarin MM-kisojen jälkeen, koska halusin hänet joukkueeseeni, mutta hän oli selvästi pidättäytyväinen sen suhteen. En tiedä, mistä se johtuu, mutta minun on kunnioitettava sitä. Haluan jättää oven auki hänelle. Puhumme hyvästä pelaajasta, mutta hän ei ole käytössämme.
– Sanon vielä sen, ettei minulla tai Steve Hollandilla (Englannin maajoukkueen apuvalmentaja) ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia Whiten kanssa, vaikka siitä on puhuttu mediassa.
White, 26, on pelannut urallaan neljä A-maaottelua.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna

- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin