”Minä itkin, se oli kaunista” – kuolemansairas Sven-Göran Eriksson pääsi valmentamaan Liverpoolia
Anfieldilla nähtiin lauantaina hieno hetki, kun elinikäinen Liverpoolin kannattaja Sven-Göran Eriksson pääsi johdattamaan joukkueen kentälle päävalmentajan roolissa.
Englannin maajoukkueen entinen käskyttäjä kertoi tammikuussa, että hänellä on ”parhaassa tapauksessa vuosi” elinaikaa, koska hänellä on todettu syöpä, jota ei voida leikata.
Samassa yhteydessä Eriksson, 76, sanoi myös olevansa Liverpoolin kannattaja ja kertoi, että hän on aina haaveillut punapaitojen valmentamisesta.
Asiasta kuultuaan Liverpoolin kannattajat kampanjoivat sen puolesta, että ruotsalaiskonkari voisi toimia Liverpoolin valmentajana näytösottelussa Ajaxin legendoja vastaan. Lauantaina Erikssonin haave viimein toteutui, kun hän johdatti Liverpoolin legendat 4-2-voittoon Amsterdamin entisiä huippuja vastaan.
Ottelun alla Eriksson sai seisovat aplodit, kun hän käveli kentälle. Viheriöllä nähtiin myös muun muassa Sami Hyypiä, Jari Litmanen, Steven Gerrard ja Fernando Torres.
– Tästä tulee valtava muisto elämässäni – todella kaunista. Minä itkin, se oli kaunista. Liverpoolin valmentaminen oli unelmani koko elämäni ajan ja nyt se on tapahtunut. Tämä oli kaunis päivä kaikin puolin, kommentoi Eriksson Guardianin mukaan.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa