Jamie Carragher kritisoi Erling Haalandia: ”Jos hän haluaa pelata Real Madridissa…”

Erling Haaland pelasi suorastaan uskomattoman viime kauden Manchester Cityssä.
Saksan Bundesliigassa hurjia maalimääriä takonut Haaland siirtyi Englannin kentille ja rikkoi välittömästi ensimmäisellä kaudellaan Valioliigan maaliennätyksen. Kaikki kilpailut mukaan luettuna Haaland iski viime kaudella yli 50 maalia.
Kuluva kausi on ollut Haalandin asettamilla standardeilla astetta hiljaisempi. 37 otteluun on syntynyt 30 maalia. Haaland on tehnyt marraskuun jälkeen vain viisi maalia Valioliigassa, mutta johtaa siitä huolimatta edelleen sarjan maalipörssiä.
Jamie Carragher otti kantaa Haalandin ominaisuuksiin The Overlapissa.
– Haaland on ehdottomasti yksi maailman parhaista maalintekijöistä, mutta hän ei ole toistaiseksi noussut maailmanluokan pelaajaksi. Jos haluat todella nousta maailmanluokan pelaajaksi, on sinun tehtävä jotain muutakin kuin vain maaleja.
Manchester City on pelannut viime viikkoina muun muassa Real Madridia, Liverpoolia ja Arsenalia vastaan. Haaland on jäänyt pimentoon.
– Virgil van Dijk, William Saliba ja Antonio Rüdiger eivät myönnä tätä julkisesti, mutta näiden otteluiden jälkeen uskon heidän ajattelevan, että he ovat kohdanneet uransa aikana paljon suurempiakin haasteita kuin Haalandin miesmerkkaamisen, Carragher väitti.
Carragher vertasi Haalandia Kylian Mbappéen.
– Jos Haalandin ainoa tavoite on rikkoa maaliennätykset, ei hänen pidä muuttaa mitään pelissään. Jos Haaland haluaa voittaa Ballon d’Orin ja pelata Real Madridissa, voi hänellä olla ongelma. Siinä vaiheessa hänen on lisättävä erilaisia asioita peliinsä voidakseen todella haastaa sukupolvensa parhaan pelaajan, eli Kylian Mbappén.
– Real Madridin kaltaisessa seurassa hyökkääjän on oltava monipuolinen. Karim Benzema oli todella aliarvostettu pelaaja, vaikka hänkin osasi tehdä maaleja. Mbappé on esimerkiksi paljon enemmän kuin pelkkä maalintekijä.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin