Liverpool koki valtavan pettymyksen Valioliigassa

Valioliigan mestaruudesta taisteleva Liverpool koki sunnuntaina valtavan pettymyksen hävittyään kotikentällään Crystal Palacelle 0-1.
Tappion myötä Liverpool jatkaa kolmantena Valioliigassa. Manchester City johtaa sarjaa kahden pisteen erolla Liverpooliin ja Arsenaliin. Arsenal pelaa kierroksen oman ottelunsa myöhemmin sunnuntaina ja sillä on mahdollisuus palata sarjan kärkipaikalle.
Ottelun ainoa maali syntyi jo vartin pelin jälkeen. Crystal Palacen Tyrick Mitchell syötti pallon boksissa vapaaksi jääneelle Eberechi Ezelle, ja hyökkäävä keskikenttäpelaaja laukoi pelivälineen varmasti maaliin. Osuma oli Ezelle sarjakauden seitsemäs.
Vain hetkeä myöhemmin Crystal Palacella oli mahdollisuus tuplata johtonsa, mutta Liverpoolin Andy Robertson siivosi pallon pois maaliviivalta.
Liverpool on ajautunut viime aikoina tulokselliseen kriisiin. Se jäi viime viikonloppuna Manchester Unitedin kanssa tasapeliin ja hävisi aiemmin tällä viikolla Eurooppa-liigan puolivälierien avausosassa Atalantalle rumasti 0-3. Otteluparin jälkimmäinen osa pelataan ensi viikon torstaina Be
Alkuillan toisessa sarjaottelussa Fulham voitti West Hamin 2-0. Andreas Pereira vastasi Fulhamin maaleista.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin