Manchester Unitedin pelastanut tuomio puhutti vastustajan valmentajaa – ”Olisi pitänyt olla ilmiselvä”

Andoni Iraolan mielestä Bournemouthilta ryöstettiin rangaistuspotku lauantain kotiottelussa Manchester Unitedia vastaan. Kirsikat nappasi vierailtaan pisteen 2-2-tasalukemiin päättyneessä taistelussa.
Bournemouth oli saada rangaistuspotkun ottelun lisäajalla, kun Willy Kambwala kaatoi Ryan Christien aivan Unitedin boksin reunalla. Alun perin tuomittu pilkku kuitenkin kumoutui VAR-tarkastuksen jälkeen.
Myös Bruno Fernandesin 2-2-tasoitusmaaliin johtanut vihellys oli Iraolan mielestä kova tuomio. Adam Smithille vihellettiin tuolloin käsivirhe Kobbie Mainoon laukauksen osuttua häneen.
– Meidän on arvostettava pistettä. Yksi piste Manchester Unitedista on tärkeä. Mutta jos joku ansaitsi tänään voittaa, se oli Bournemouth, Iraola totesi ottelun jälkeen lehdistölle.
– Erityisesti se viimeinen tuomio. VAR tuli asian väliin, jonka olisi pitänyt olla ilmiselvä. Rike jatkuu siinä boksin sisällä, eikä hän (Kambwala) anna Ryanin (Christien) pelata tilannetta loppuun.
Tasapeli pudotti Manchester Unitedin sarjataulukossa seitsemänneksi. Manchesterilaisseura on voittanut viimeisestä seitsemästä Valioliiga-ottelustaan vain yhden.
Man United ei ole sijoittunut Valioliiga-historiansa aikana koskaan seitsemättä sijaa alemmaksi sarjataulukossa.
LUE MYÖS!
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean
- Manchester Cityn kesähankinta lähetettiin lainalle
- Taas uusi pelaajakauppa – Wolves osti Kamerunin maajoukkuepelaajan
- Saako Man United kaupattua hylkiönsä Napoliin?
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan
- Virallista: Tottenham teki jatkosopimuksen kapteeninsa kanssa
- Nottingham Forest hankki hyökkääjän – hintalappu 30 miljoonaa euroa
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean
- Manchester Cityn kesähankinta lähetettiin lainalle
- Saako Man United kaupattua hylkiönsä Napoliin?
- Ruben Amorim kertoi, miksi André Onana pudotettiin kokoonpanosta
- Taas uusi pelaajakauppa – Wolves osti Kamerunin maajoukkuepelaajan
- Gary Neville täräytti: Man Unitedin hankittava jompikumpi näistä maalivahdeista