Roy Keane: Marcus Rashfordin on parannettava asennettaan noustakseen huippupelaajaksi
Marcus Rashford, 27, siirtyi kesällä Manchester Unitedista lainalle Barcelonaan.
Rashford on saanut alkukaudella varsin mukavasti vastuuta Barcelonassa. 619 peliminuuttiin on syntynyt kolme maalia ja viisi maalisyöttöä.
Rashford pääsi Englannin maajoukkueen mukaan syys- ja lokakuussa. Rashford ei ole avauskokoonpanon pelaaja Thomas Tuchelin alaisuudessa, mutta on silti saanut varsin tasaisesti minuutteja maajoukkueessa.
Roy Keane otti kantaa Rashfordin tilanteeseen ITV:n haastattelussa.
Keane kokee, ettei Rashford käyttäytynyt Manchester Unitedissa johtavan pelaajan tavoin.
– Hänen United-uran lopussa oli selvää, että siellä oli ongelmia. Rashford oli osa niitä ongelmia. Varsinkin yhtenä joukkueen kokeneimmista pelaajista.
– Rashfordin olisi pitänyt olla se pelaaja, joka asettaa vaatimustason ja standardit muille, ja näyttää uusille pelaajille, millaista on olla Manchester Unitedin pelaaja.
Keanen mielestä Rashford voi nousta todelliseksi huippupelaajaksi, jos hän parantaa asennettaan muun muassa puolustuspelaamisen suhteen.
– Nyt hän sai mahdollisuuden Englannin maajoukkueessa ja ansaitsi sen. Kukaan ei epäile hänen taitojaan. Rashford on luonnollisesti fantastinen pelaaja, mutta kannattajat ovat pettyneitä hänen kehonkieleensä, heikkoon prässäämiseen ja siihen, ettei hän tule alas auttamaan muita.
– Nämä ovat asioita, joissa hänen on kehityttävä. Jos niin tapahtuu, ei ole mitään syitä, miksei hänestä voisi tulla maailmanluokan pelaajaa.
LUE MYÖS
- Uusi ennätys rikki – Max Dowman, 16, teki kaksi maalia liigacupissa
- Espanjassa noustiin Bobby Charltonin historiallisiin lukemiin
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Romano: tässä on Yves Bissouman uusi seura
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- Uusi ennätys rikki – Max Dowman, 16, teki kaksi maalia liigacupissa
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Romano: tässä on Yves Bissouman uusi seura
- Espanjassa noustiin Bobby Charltonin historiallisiin lukemiin
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen