Mikel Artetalta suorat sanat Arsenalin tappion jälkeen: ”Jos yksi tulos vaikuttaa meihin niin paljon…”
Arsenal hävisi sunnuntaina Valioliigassa Aston Villalle 0-2.
Takaisku oli merkittävä, sillä Arsenalilla oli mahdollisuus nousta yksinään sarjan kärkipaikalle.
Tappio tiesi sitä, että Manchester City johtaa Valioliigaa kahden pisteen erolla Arsenaliin ja Liverpooliin. Arsenalin lisäksi myös Liverpool hävisi oman ottelunsa viikonlopun kierroksella.
Arsenal-luotsi Mikel Artetalta tiedusteltiin lehdistötilaisuudessa, voiko tappio vaikuttaa negatiivisesti pelaajien mielialaan ja itseluottamukseen loppukautta ajatellen.
– Jos yksi tulos vaikuttaa meihin niin paljon, niin sitten emme ole tarpeeksi vahvoja. Se on hyvin simppeliä. Pelasimme yhden kauden parhaista ensimmäisistä jaksoista todella hyvää joukkuetta vastaan ja meidän olisi pitänyt tehdä kolme tai neljä maalia. Toisella jaksolla emme enää onnistuneet kontrolloimaan ottelua tai luomaan maalipaikkoja.
Arteta muistuttaa, että juuri tällaisilla hetkillä menestykseen valmiit joukkueet astuvat esiin.
– Jos haluat voittaa mestaruuksia ja taistella Mestarien liigassa, on sinun astuttava esiin vaikeilla hetkillä. Jos et onnistu siinä, tarkoittaa se sitä, ettei sinulla ole tarpeeksi tarvittavaa laatua. Tämä on meille iso testi.
LUE MYÖS
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”