Saako Erik ten Hag potkut? – Gary Neville kertoi mielipiteensä

Erik ten Hagin tulevaisuudesta on puhuttu jo pitkään.
Ten Hagin sopimus Manchester Unitedin kanssa kattaa vielä ensi kauden, mutta toistaiseksi ei ole varmaa, jatkaako luotsi seurassa kuluvan kauden jälkeen.
Englantilaismedian mukaan Manchester Unitedin osaomistaja Sir Jim Ratcliffe antaa päätäntävallan ten Hagin kohtalosta seurajohdon käsiin. Manchester Unitedin on määrä palkata tuota pikaan seuraan uusi tekninen johtaja ja urheilutoimenjohtaja.
Manchester United pelaa huonoa kautta. Joukkue on Valioliigassa kuudentena, jäi Mestarien liigassa lohkonsa jumboksi ja putosi liigacupista jo aikaisin syksyllä.
Manchester United onnistui kuitenkin etenemään FA Cupin finaaliin. Manchester United voitti välierässä Coventryn lopulta rangaistuspotkuilla, vaikka johti ottelua maalein 3-0 vain 20 minuuttia ennen loppua.
Gary Neville otti kantaa ten Hagin tulevaisuuteen BBC:n haastattelussa.
– Jos hän voittaa FA Cupin ja lasketaan mukaan myös se viime kauden liigacupin mestaruus, niin olisi todella vaikea antaa potkuja valmentajalle, joka olisi voittanut kahdella ensimmäisellä kaudellaan kaksi pokaalia. Pokaalien voittamista ei voi koskaan aliarvioida. On kuitenkin hyvin mahdollista, että seurajohto antaa ten Hagille potkut. He ovat muuttaneet kaiken mahdollisen seuran urheilupuolella, mutta jos ten Hag voittaa FA Cupin, voi se olla vaikeaa, Neville viittasi potkuihin.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen