Virallista! Leicester palaa Valioliigaan

Leicester nousee ensi kaudeksi takaisin Valioliigaan.
Kettujen pikapaluu pääsarjatasolle varmistui perjantaina, kun Queens Park Rangers voitti Leedsin 4-0 Mestaruussarjassa.
Tuloksen myötä Leicester ei voi enää pudota suoran nousijan paikalta. Enzo Marescan luotsaama ryhmä varmistaa Mestaruussarjan voiton, jos se voittaa maanantaina Prestonin tai jos Ipswich ei onnistu kaatamaan Hullia lauantaina.
Toisesta suorasta nousupaikasta taistelevat 90 pisteen Leeds ja 89 pisteen Ipswich. Leedsillä on enää yksi ottelu jäljellä, kun taas Ipswichillä on vielä kolme.
Leicester pelasi yhdeksän vuotta putkeen Valioliigassa ennen putoamistaan viime keväänä.
Kaudella 2015-16 Ketut voitti Claudio Ranierin alaisuudessa sensaatiomaisesti seurahistoriansa toistaiseksi ainoan pääsarjamestaruuden. Tuolloin joukkuetta tähdittivät muun muassa N’Golo Kanté, Riyad Mahrez ja Jamie Vardy, joka pelaa yhä Leicesterissä. Lehtitietojen mukaan Vardy, 37, haluaa jatkaa ensi kaudella pelaamista Valioliigassa.
Nähtäväksi jää, millainen rangaistus Leicesteriä odottaa seuraavan kauden alkaessa. Seuraa syytetään Valioliigan taloussääntöjen rikkomisesta kaudella 2022-23.
LUE MYÖS!
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean
- Manchester Cityn kesähankinta lähetettiin lainalle
- Taas uusi pelaajakauppa – Wolves osti Kamerunin maajoukkuepelaajan
- Saako Man United kaupattua hylkiönsä Napoliin?
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan
- Virallista: Tottenham teki jatkosopimuksen kapteeninsa kanssa
- Nottingham Forest hankki hyökkääjän – hintalappu 30 miljoonaa euroa
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean
- Manchester Cityn kesähankinta lähetettiin lainalle
- Saako Man United kaupattua hylkiönsä Napoliin?
- Ruben Amorim kertoi, miksi André Onana pudotettiin kokoonpanosta
- Taas uusi pelaajakauppa – Wolves osti Kamerunin maajoukkuepelaajan
- Gary Neville täräytti: Man Unitedin hankittava jompikumpi näistä maalivahdeista