Arsenal varautuu Aaron Ramsdalen lähtöön – ehdokaslistalla kolme maalivahtia

Arsenal tarkkailee muutamia maalivahteja siltä varalta, että Aaron Ramsdale jättää seuran tänä kesänä, kertoo Evening Standard.
Ramsdale, 26, siirtyi Arsenaliin kesällä 2021 Sheffield Unitedista lähes 30 miljoonalla eurolla. Englannin maajoukkuevahti putosi kuitenkin nokkimisjärjestyksessä toiseksi, kun Tykkimiehet hankki täksi kaudeksi David Rayan Brentfordista.
Arsenalin ja Ramsdalen sopimus on voimassa kesään 2026 saakka, mutta Evening Standardin mukaan hänen odotetaan vaihtavan jo tänä kesänä seuraa. Muun muassa Newcastle on kiinnostunut Ramsdalesta, joka on pelannut 11 ottelua tällä kaudella.
Tykkimiehet haluaisi ensisijasesti hankkia Ramsdalen tilalle homegrown-pelaajan, eli pelaajan, joka on ollut kolme vuotta FA:n alaisessa seurassa ennen kuin on täyttänyt 21 vuotta.
Yksi Arsenalin vaihtoehdoista on joukkueen entinen maalivahti Wojciech Szczęsny, joka on pelannut viime vuosina Juventuksen ykköstorjujana. Puolalaisvahti pelasi nuorena monta vuotta Arsenalin akatemiassa ja ykkösjoukkueessa, joten hänet laskettaisiin homegrown-pelaajaksi.
Szczęsnyllä, 34, on vuosi sopimusta jäljellä Juventuksessa, joka saattaa olla kiinnostunut myymään hänet hyvää korvausta vastaan. Arsenalin kannalta ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua Szczęsnyn iso palkka ja se, tyytyykö hän kakkosvahdiksi.
Toinen vaihtoehto on Brightonin Jason Steele, joka on vuorotellut Albionin maalilla Bart Verbruggenin kanssa. Steelelle, 33, kakkosvahdin paikka ei välttämättä olisi niin iso ongelma, mutta hänen sopimustaan on jäljellä vielä kaksi vuotta.
Lisäksi Arsenal on monien suurseurojen tavoin tarkkaillut Arsenalin Diant Ramajia. Nuori saksalaistorjuja kiinnostaa Tykkimiehiä erityisesti siksi, että hän on hyvä pelaamaan jalalla, mutta Ramaj, 22, ei välttämättä halua tässä vaiheessa uraansa pudota kakkosvahdiksi.
Ramajilla on enemmän pelivuosia edessä kuin Szczęsnyllä tai Steelellä, mutta hän ei ole varttunut englantilaisessa akatemiassa.
LUE MYÖS!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa
- Ange Postecogloua lähestetty Saudi-Arabiasta – seurassa Valioliigasta tuttuja tähtiä
- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- Times: Kyle Walker kiinnostaa Turkin suurseuraa
- James Milnerille jatkosopimus
- Sky: Tottenham neuvotteluissa Thomas Frankin luottotähdestä
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla
- Manchester United mukaan kilpailuun 100 miljoonan euron hyökkääjästä
- Ange Postecogloua lähestetty Saudi-Arabiasta – seurassa Valioliigasta tuttuja tähtiä
- James Milnerille jatkosopimus
- Sky: Tottenham neuvotteluissa Thomas Frankin luottotähdestä