Jürgen Klopp piti Liverpool-faneille hienon puheen ja laittoi yleisön laulamaan seuraajansa nimeä

Sunnuntaina tuli yksi merkittävä aikakausi päätökseen, kun Liverpool pelasi viimeisen ottelunsa Jürgen Kloppin alaisuudessa.
Saksalaisluotsi tuli Liverpoolin manageriksi lokakuussa 2015 ja hän lähtee Anfieldilta kiistattomana seuralegendana. Klopp, 56, voitti punapaitojen kanssa kertaalleen muun muassa Valioliigan, FA Cupin ja Mestarien liigan sekä kahdesti liigacupin.
Liverpool voitti Kloppin viimeisellä kaudella yhden pokaalin liigacupista ja tuli Valioliigassa kolmanneksi. Jossain vaiheessa kautta haaveiltiin jopa neljästä mestaruudesta, mutta Kloppin jäähyväisottelussa ei mietitty menneitä tai menetettyjä asioita, vaan juhlittiin sankaria.
Kaiken kukkuraksi Liverpool voitti Wolverhamptonin tyylipuhtaasti 2-0.
Kloppin puhe
Koko yleisö hiljentyi kuuntelemaan, kun Klopp tarttui pelin jälkeen mikrofoniin. Hän piti hienon puheen, nauratti ja huudatti Anfieldia.
– Olen yllättynyt. Luulin, että olisin jo palasina, mutten ole. Olen niin iloinen teistä kaikista, tästä tunnelmasta, tästä ottelusta, tämän perheen osana olemisesta ja meistä, siitä miten juhlimme tätä päivää. Kiitos valtavasti! aloitti Klopp.
– Tämä ei tunnu lopulta, tämä tuntuu alulta. Näin tänään jalkapallojoukkueen täynnä taitoa, nuorekkuutta, luovuutta, tahtoa ja ahneutta. Se on yksi osa kehitystä, sitä tarvitaan tietenkin.
– Minuun on kohdistettu liikaa huomiota näinä viime viikkoina. Olen tajunnut monta asiaa. Ihmiset sanovat, että muutin heidät epäilijöistä uskoviksi. Se ei ole totta. Te teitte sen. Kukaan ei käske sinua lopettamaan uskomista. Tämä seura on paremmassa tilassa kuin pitkään aikaan.
– Meillä on tämä upea stadion, harjoituskeskus ja te – maailman jalkapallon supervoima. Vau.
– Me päätämme, olemmeko huolissamme vai innostuneita. Me päätämme, uskommeko. Me päätämme, luotammeko vai emmekö luota. Tänään olen yksi teistä ja jatkan uskomista. Jatkan uskomista 100-prosenttisesti.
– Näin tietenkin monien itkevän, ja minäkin itken tänä iltana, koska tulen kaipaamaan ihmisiä, mutta muutos on hyvä asia. Kaikki menee hyvin, koska perusasiat ovat sataprosenttisesti kunnossa.
– Toivottakaa uusi valmentajanne tervetulleeksi, kuten toivotitte minut. Olkaa ensimmäisestä päivästä lähtien täysillä mukana. Jatkakaa uskomista, puskekaa joukkuetta eteenpäin. Minä olen nyt yksi teistä, rakastan teitä valtavan paljon.
Lopuksi Klopp laulatti Anfieldin yleisöä seuraajansa nimellä. Hänen saappaisiinsa on saapumassa Feyenoordista Arne Slot.
Liverpool ei ole virallisesti kertonut Slotin nimityksestä, mutta hollantilaisluotsi vahvisti itse asian aiemmin tällä viikolla.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle