Roberto De Zerbin sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä – Brighton voi saada edelleen rahaa ex-valmentajastaan

Roberto De Zerbi jätti Brightonin muutama viikko sitten.
De Zerbin sopimus olisi kattanut vielä kaksi seuraavaa kautta, mutta osapuolet ilmoittivat purkavansa sopimuksen yhteisymmärryksessä.
De Zerbi valmensi Brightonia vajaan kahden kauden ajan.
Ensimmäinen kausi oli suorastaan jymymenestys. Brighton sijoittui Valioliigassa kuudenneksi ja pääsi mukaan Eurooppa-liigaan. Brighton eteni Eurooppa-liigassa lopulta neljännesvälieriin. Päättynyt kausi oli vaikeampi ja Brighton päätyi lopulta 11. sijalle.
Relevon saamien tietojen mukaan De Zerbin Brighton-sopimuksessa on edelleen voimassa oleva pykälä, jonka myötä italialaisluotsin palkkaavan seuran on maksettava noin 5-6 miljoonaa euroa Brightonille. Pykälä on voimassa elokuun puoliväliin saakka.
Relevon mukaan De Zerbi ei ole palaamassa valmentamisen pariin kesällä. De Zerbi jää rauhassa odottamaan uutta ja riittävän mielenkiintoista projektia.
Brighton on palkkaamassa St. Pauli -luotsi Fabian Hürzelerin uudeksi päävalmentajakseen.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia