Asiantuntija laukoi raakaa kritiikkiä Declan Ricesta – ”Yliarvostettu”

Entinen valioliigapelaaja James McClean on antanut kovia lausuntoja Englannin keskikentän tähdestä Declan Ricesta. Irlantilainen ei pidä Gareth Southgaten miehistön ankkuria maailmanluokan pelimiehenä.
Englanti jäi torstaina C-lohkon toisessa ottelussaan 1-1-tasalukemiin Tanskaa vastaan. Joukkue on kerännyt kahteen kierrokseen neljä pistettä ja tehnyt kaksi maalia.
McClean ei ollut vaikuttunut Ricen pelistä Tanskaa vastaan etenkään ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Muun muassa Sunderlandia Valioliigassa edustanut laituri haluaa nähdä Arsenal-tähdeltä enemmän.
– Tanska voitti sillä puoliskolla keskikentän taistelun. Ihmiset ärsyyntyivät aiemmin kommentistani Declan Ricesta, mutta haluan nähdä 100 miljoonan punnan pelaajalta enemmän kuin viiden jaardin syöttöjä sivuille ja taakse, McClean arvosteli Englannin tähteä RTE Sport -kanavan asiantuntijana.
– Hän syötti yhden syötön eteenpäin koko avauspuoliskon aikana. Haluan hänen tekevän enemmän ja rikkovan linjoja.
McLean antoi aiemman kritiikkinsä Ricesta RTE:lle keskiviikon studiolähetyksessä. Irlantilaisen mielestä Arsenalin keskikenttäpelaajaa ei voi verrata Rodrin tai Toni Kroosin tasoisiin maailmanluokan pelaajiin.
– Declan Rice on mielestäni yliarvostettu. Älkää ymmärtäkö väärin, hän on todella hyvä jalkapalloilija, mutta englantilaislehdistön hehkutus menee yli äyräiden. Hän ei ole itselleni maailmanluokkaa. Omissa papereissani maailmanluokan pelaaja elää kaikkialla kenttää, McClean arvioi.
– Hän ei tee sitä. Hän ei tee sitä kuin Rodri Manchester Cityssä. Toni Kroos on minulle maailmanluokkaa. Hän kontrolloi peliä ja Rodri tekee sitä. Rice ei tee sitä.
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Graham Potter siirtymässä maajoukkuepestiin
- Aston Villa jatkoi putkeaan Tottenhamin kustannuksella
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”
- Rúben Amorim: Bruno Fernandes laukoo jatkossakin Manchester Unitedin rangaistuspotkut
- Erling Haaland vastaa yksinään Manchester Cityn maaleista – Pep Guardiola vaatii maaleja muiltakin pelaajilta
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Arsenal jatkaa sarjakärjessä

- Uudet potkut tulossa? Kriisiseuralle rökäletappio
- Erling Haaland vastaa yksinään Manchester Cityn maaleista – Pep Guardiola vaatii maaleja muiltakin pelaajilta
- Hattutemppu ja kuuden maalin trilleri – näin pelattiin Valioliigassa