Mason Greenwoodille löytyi taas uusi ottaja
Marseille on kiinnostunut Manchester Unitedin hyökkääjästä Mason Greenwoodista, kertoo Athletic.
Seurojen väliset neuvottelut ovat alustavassa vaiheessa, eikä summista ole ollut vielä puhetta.
Marseille on kuitenkin käynyt ”positiivisia” keskusteluja Greenwoodin, 22, kanssa, joka tiettävästi suosii ranskalaisseuraa muiden vaihtoehtojen yli.
Greenwood pääsisi Ranskassa pelaamaan Brightonin entisen päävalmentajan Roberto De Zerbin alaisuudessa.
Viime kauden Greenwood vietti lainalla Getafessa, jolle hän iski 36 ottelussa kymmenen osumaa ja antoi kuusi maalisyöttöä. Espanjalaisseura on tehnyt julkisesti selväksi, että se haluaisi pitää Greenwoodin ensi kaudella riveissään.
Manchester United yrittää ensisijaisesti myydä Greenwoodin tänä kesänä, mutta myös toinen lainapesti on mahdollisuus, jos hyvää tarjousta ei tule. Sitäkään ei ole suljettu pois, että Greenwood palaisi Unitedin harjoitusvahvuuteen.
Marseillen ja Getafen lisäksi kiinnostusta Greenwoodiin ovat osoittaneet Juventus, Napoli ja Lazio sekä seuroja Saksassa, Espanjassa ja Portugalissa.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Greenwood ja Manchester United
Unitedin ja Greenwoodin sopimus on voimassa kesään 2025 saakka ja sisältää vuoden jatko-option.
Greenwood pidätettiin tammikuussa 2022 epäiltynä raiskausyrityksestä, pahoinpitelystä sekä kontrolloivasta ja pakottavasta käytöksestä. Nainen oli jakanut sosiaalisessa mediassa kuvamateriaalia ruhjeistaan ja äänitteen, jossa Mason-nimellä kutsuttu mies vaati uhkaavalla sävyllä seksiä naiselta, joka sanoi, että hän ei halua olla yhdynnässä.
Viime vuoden helmikuussa kaikista Greenwoodia vastaan nostetuista syytteistä luovuttiin vedoten avaintodistajien vetäytymiseen ja ”esiin tulleeseen uuteen aineistoon”. Samoihin aikoihin Manchester United käynnisti asiasta oman sisäisen tutkintansa.
United tiedotti viime elokuussa, että Greenwood ei jatka pelaamista seurassa, vaikka se tuli omassa tutkinnassaan siihen tulokseen, että ”verkkoon julkaistu materiaali ei antanut koko kuvaa tapahtuneesta, eikä myöskään siitä, että Mason olisi syyllistynyt rikoksiin, joista häntä alun perin syytettiin”.
Lehtitietojen mukaan United suunnitteli alun perin, että se ottaisi Greenwoodin viime kauden ryhmäänsä. Seura perääntyi kuitenkin suunnitelmastaan, kun se vuodettiin julkisuuteen ja sai valtavasti kritiikkiä kannattajilta.
Greenwood ei ole pelannut Unitedissa pidätyksensä jälkeen. Helmikuussa Manchester Unitedin uusi osaomistaja Sir Jim Ratcliffe sanoi, että seuran uusi urheilujohto arvioi hyökkääjän tilanteen vielä uudestaan.
– Kyllä, ehdottomasti [arvioimme]. Teemme päätöksen ja perustelemme sen, sanoi Ratcliffe.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa
- Liam Delap haluaa jäädä Chelseaan – tulevaisuus voi riippua valmentajavalinnasta
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Myös Xabi Alonso on Chelsean ehdokaslistalla
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Barcelona ei suostu maksamaan Manchester Unitedin vaatimaa summaa Marcus Rashfordista
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Trabzonspor haluaa pitää André Onanan – ”Me rakastamme häntä”
- Myös Xabi Alonso on Chelsean ehdokaslistalla
- Liam Delap haluaa jäädä Chelseaan – tulevaisuus voi riippua valmentajavalinnasta