Englannin sankari vastasi Kuninkaan pyyntöön ennen EM-finaalia – ”Me emme välitä”
Ollie Watkinsin mukaan Englannin EM-joukkue ei välitä pelisuorituksistaan kunhan tulosta tulee. Kolme Leijonaa selviytyi keskiviikkona toista kertaa peräkkäin EM-finaaliin 2-1-voitolla Hollannista.
Watkins laukoi ottelun voittomaalin aivan loppuhetkillä. Englannin Kuningas Charles välitti BBC:n mukaan pelin jälkeen joukkueelle toiveen yrittää ratkaista tulevan finaalin nopeammin ennen stressaavia loppuhetkiä.
Englanti voitti aiemmilla pudotuspelikierroksilla Sveitsin rangaistuspotkukilpailussa ja Slovakian jatkoajan jälkeen. Sunnuntain finaalissa vastassa on Espanja.
Watkinsin mukaan tyylillä ei ole Englannin maajoukkueelle väliä, kunhan joukkue saa tuloksia.
– Vaikka se olisi kuinka paljon mielekkäämpää, me emme välitä kuinka me voitamme tai teemme maaleja. Kunhan vain pallo menee maaliin, Watkins totesi BBC:lle.
Watkins tunnustaa ihailleensa voittomaaliaan Hollantia vastaan myös ottelun jälkeen.
– Katsoin sen ainakin muutaman kerran, kun palasimme leiritykseen. Moni asia on johtanut tähän. Hyvä ystäväni sanoi, että hänellä on tunne minusta tekemässä maalin EM-finaalissa. Tein sen yhtä ottelua ennen, mutta sitä ei tiedä. Olen saattanut säästää toisen finaaliin, Aston Villan hyökkääjä kommentoi.
Englanti ja Espanja kohtaavat sunnuntaina kello 22:00 alkavassa EM-finaalissa. Gareth Southgaten miehistö hävisi kolme vuotta sitten Wembleyllä loppuottelun Italialle rangaistuspotkukilpailussa.
LUE MYÖS!
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Millaisen vastaanoton Sean Dyche saa Evertonin kannattajilta? Näin luotsi vastasi
- Telegraph: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- Arsène Wenger: Englannilla mahdollisuudet maailmanmestaruuteem – kertoi oman mestarisuosikkinsa
- Manchester United pettyi jälleen – West Hamilta hurja taistelu
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Arsène Wenger: Englannilla mahdollisuudet maailmanmestaruuteem – kertoi oman mestarisuosikkinsa
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Millaisen vastaanoton Sean Dyche saa Evertonin kannattajilta? Näin luotsi vastasi