Trent Alexander-Arnold: Englanti voittaa EM-finaalin: ”Luvassa kisojen vaikein ottelu”
Englanti ja Espanja iskevät yhteen sunnuntai-iltana EM-finaalissa.
Englanti selvitti tiensä finaaliin voitettuaan pudotuspeleissä Slovakian, Sveitsin ja Hollannin. Slovakia kaatui jatko-ottelussa, Sveitsi rangaistuspotkukilpailussa ja Hollanti lisäajan voittomaalilla.
Englanti pelaa toisessa peräkkäisessä EM-finaalissaan. Englanti hävisi edellisten kisojen finaalin Italialle rangaistuspotkuilla.
Vaihtelevalle peliajalle kisoissa jäänyt Trent Alexander-Arnold muistuttaa, että finaaliin pääseminen on itsessään jo merkittävä suoritus.
– Niin kuin sanontakin menee, ei kyse ole siitä, miten joku alkaa, vaan miten se päättyy. Olemme päättämässä tämän turnauksen todella hyvin ja odotamme saavamme sitäkin paremman lopun. Meitä ei kiinnosta, ketä vastaan pelaamme tai mitä ihmiset sanovat meistä. Finaaliin pääseminen on jo itsessään suuri saavutus ja sen voittaminen olisi sitäkin suurempi. Mentaliteettimme on mennä otteluun ja voittaa se. Kyse on vain yhdestä ottelusta.
Alexander-Arnoldin mielestä Espanjan on ollut kenties koko kisojen paras joukkue.
– Finaalit kääntyvät aina sille joukkueelle, joka haluaa voittaa enemmän ja tekee hieman enemmän töitä voiton eteen. Uskomme voittavamme, ja meidän on mentävä tuolla mentaliteetilla finaaliin. Tiedämme, että luvassa on kaikista vaikein ottelu. Espanja on pelannut kenties kaikista parhaiten tässä turnauksessa, mutta yksikään joukkue ei pääse tuurilla finaaliin.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!

- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta