Rodri puhui tulevaisuudestaan: ”En halua katsoa asioita lyhyellä tähtäimellä”

Rodri on kuulunut maailman parhaiden keskikenttäpelaajien joukkoon jo vuosikausien ajan.
Puolustavana keskikenttäpelaajana tunnettu Rodri on viime aikoina kunnostautunut myös maalinteossa. Rodri iski päättyneellä kaudella yhdeksän maalia seurajoukkueessaan Manchester Cityssä. Maaotteluissa verkko on heilunut kolmesti.
Rodri valittiin EM-kisojen parhaaksi pelaajaksi. Espanja kruunattiin sunnuntai-iltana Euroopan mestariksi.
Rodri käväisi AS:n haastattelussa ja kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan. Lehti tiedusteli Rodrilta, aikooko hän palata tulevaisuudessa La Ligaan. Rodri on Atléticon kasvatti ja siirtyi seurasta Manchester Cityyn kesällä 2019.
– Sopimustani on vielä kolme vuotta jäljellä. Yritän analysoida kaikkia tekemiäni päätöksiä ja pitää tietynlaisia kriteerejä. Haluan varsinkin mennä eteenpäin. Olen todella, todella onnellinen Englannissa. Mielestäni olen yhdessä maailman parhaista seuroista. Se on selvää. Kun oikea hetki saapuu, katson ja mietin tulevaisuuttani. En pidä siitä, että asioita katsottaisiin vain lyhyellä tähtäimellä.
– Espanja on maani ja Madrid kaupunkini. Kun lähdin Manchesteriin, perheeni tiedusteli minulta, olinko varma siitä, että on oikea ratkaisu lähteä toiseen maahan ja kulttuuriin. Ihminen on onnellinen ollessaan varma asioista. Jos palaan Espanjaan, tapahtuu se vain olemalla varma siitä.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla