Uusi hankinta pelasti Man Unitedin valioliigakauden avauksessa
Manchester United avasi valioliigakauden 1-0-voitolla Fulhamista.
Fulham oli ottelun alussa parempi, ja Unitedilla oli suuria ongelmia sekä kollektiivisessa pelaamisessa että yksilötasolla.
Mitä pidemmälle peli eteni, sitä paremmin kotijoukkue pääsi peliin mukaan. Avauspuoliajalla Bruno Fernandes olisi voinut paikoistaan tehdä jo kaksi maalia.
Toisella puoliajalla Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag ehti tehdä jo viisi vaihtoa, kunnes lopulta joukkue onnistui maalinteossa. Yksi vaihdossa pelin aloittaneista – Joshua Zirkzee – sai keskityksen niin ikään vaihdossa aloittaneelta Alejandro Garnacholta ja ohjasi pallon verkkoon.
Lisäajalla Calvin Bassey vielä lahjoitti kahdella nollaa vastaan -läpiajon Marcus Rashfordille ja Garnacholle, mutta kaksikko onnistui tunaroimaan tilanteen. Yhtä lailla Fulham tunaroi pari erinomaista vastaiskutilannettaan toisella jaksolla. Joka tapauksessa pisteet Unitedille lukemin 1-0.
Maalintekijä Zirkzee siirtyi aiemmin tänä kesänä Unitediin Bolognasta 42,5 miljoonalla eurolla. Muista uusista hankinnoista laitapakki Noussair Mazraoui oli avauksessa ja toppari Matthijs de Ligt tuli vaihdosta sisään 81. minuutilla. Leny Yoro on vielä loukkaantuneena sivussa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista