Brentford avasi kauden historiallisella voitolla – tähtihyökkääjän pitkä maaliton putki kotona päättyi
Kuva: All Over Press
Brentford avasi uuden kauden tekemällä historiaa. Lontoolaisseura nappasi ensimmäisen voittonsa Crystal Palacesta seuran historiassa Valioliigassa 2-1-lukemin.
Yoane Wissa iski Brentfordin ratkaisevan maalin viimeisellä vartilla. Ottelun avausmaalin Wissan tarjoilusta sijoittanut Bryan Mbeumo puolestaan päätti kahdeksan kotiottelun mittaisen maalittoman putken The Beesin kotiotteluissa.
Mbeumo oli tehnyt edellisen maalinsa kotipelissä viime vuoden lokakuussa Burnleya vastaan.
Brentfordin tähtihyökkääjä Ivan Toney ei pelannut sunnuntaina lainkaan kokoonpanossa. The Beesin päävalmentaja Thomas Frank vahvisti ennen ottelua, että Toneyn kohdalla käydään siirtoneuvotteluja.
LUE MYÖS!
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
