Erik ten Hag manasi Manchester Unitedin tappioon johtanutta kallista virhettä – vahvisti myös ikävän uutisen

Erik ten Hag pettyi Manchester Unitedin tekemään virheeseen lauantain tappiossa Brightonin vieraana. Red Devils hävisi iltapäivän kamppailun 1-2-lukemin.
Joao Pedro pääsi puskemaan Brightonin voittomaalin lisäajan viidennellä minuutilla Simon Adingran keskityksestä. Ten Hagin mielestä Unitedin puolustus teki merkkausvirheen epäonnistuttuaan pitämään Adingran aisoissa.
– Me emme pysäyttäneet sitä keskitystä. Oikeajalkainen pelaaja olisi pitänyt painostaa linjaa pitkin laidalle. Sen sijaan annoimme hänen tulla ja keskittää. Meidän täytyy keskustella, kuinka toimimme näissä tilanteissa joukkueena. Siellä tapahtui enemmän kuin yksi virhe, ten Hag kommentoi Brightonin voittomaalia lehdistölle.
Ten Hag vahvisti myös Mason Mountin vaihdon toisen puoliskon alussa pois kentältä olleen pakotettu varotoimenpide. Keskikenttäpelaaja vaihdettiin hyökkääjä Joshua Zirkzeehen tauon jälkeen.
– Se täytyi tehdä. Hänellä oli vaivoja, emmekä halunneet ottaa riskiä. En tiedä kuinka suuri huolenaihe se on, ten hag perusteli vaihtoa.
Man United on hävinnyt Brightonia vastaan viisi kuudesta viimeisestä keskinäisestä kohtaamisestaan Valioliigassa.
LUE MYÖS!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean
- Manchester Cityn kesähankinta lähetettiin lainalle
- Taas uusi pelaajakauppa – Wolves osti Kamerunin maajoukkuepelaajan

- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan
- Saako Man United kaupattua hylkiönsä Napoliin?