Englannin uusi valmentaja jakoi puhuttavan tunnustuksen – ”En ole koskaan tehnyt”
Englannin A-maajoukkueen uusi tilapäinen päävalmentaja Lee Carsley ei tule laulamaan maan kansallishymniä. Kolme Leijonaa kohtaa lauantaina Dublinissa Irlannin Kansojen liigan B-sarjan vierasottelussa Carsleyn ensimmäisessä virallisessa pelissä maajoukkueen ruorissa.
Carsleylla on kuuden ottelun koeaika täyttää kriteerit jatkaa pysyvästi Englannin peräsimessä Gareth Southgaten seuraajana. Southgate jätti maajoukkuetehtävät kesän Espanjalle hävityn EM-finaalin jälkeen.
Birminghamissa Englannissa syntynyt Carsley edusti peliurallaan Irlannin maajoukkuetta. Englannin U21-joukkueen päävalmentajan roolista edustusjoukkueseen siirtynyt luotsi kertoo olevansa ennen otteluja liian keskittynyt laulaakseen kansallishymniä.
– Kansallishymnin laulaminen on jotakin, jonka kanssa olen aina kärsinyt. Näin tapahtui myös, kun edustin Irlantia, Carsley kommentoi lehdistölle.
– Se väli lämmittelysi ja kentälle tulon välillä. Sitten peli viivästyy kansallishymnien myötä. Sen laulaminen on jotakin, mitä en ole koskaan tehnyt. Olin aina niin keskittynyt itse otteluun ja ensimmäisiin tekoihini pelissä. Olin tuolloin huolestunut, että mieleni harhailisi muihin asioihin.
– Olin aina niin keskittynyt jalkapalloon ja se on siirtynyt valmentamiseen. Meillä oli kansallishymnit U21-peleissä, joten olen asian kanssa sinut. Mietin silloin aina vastustajan avausliikkeitä peleissä. Kunnioitan kuitenkin molempien maiden kansallishymnejä ja sitä, mitä ne merkitsevät heille.
Irlannin ja Englannin välinen ottelu alkaa kello 19:00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen