Brighton-puolustaja kertoi mielipiteensä Declan Ricen punaisesta kortista: ”Se oli kova tuomio”
Arsenal joutuu sunnuntain Pohjois-Lontoon derbyyn ilman Declan Ricea.
Rice sai punaisen kortin Brighton-ottelussa. Ricen ulosajo puhutti, sillä hän sai toisen keltaisen kortin potkaistuaan pallon rajasta yli juuri ennen kuin Brighton oli antamassa vapaapotkuaan. Sen myötä Brightonin Joël Veltmanin potku ei osunutkaan palloon, vaan Riceen. Rice kaatui kentän pintaan ja tuomari palkitsi hänet toisella keltaisella kortilla.
Ottelun jälkeen Rice myönsi, ettei hänen olisi pitänyt potkaista palloa. Veltman kertoi mielipiteensä tapahtuneesta.
– Meillä on pian peli edessä, joten en haluaisi puhua tästä liikaa, mutta voin sanoa sen, etten halunnut potkaista Ricea. Rice potkaisi pallon pois edestäni ja siten potkaisin häntä. Punainen kortti oli kova tuomio. Voit nähdä reaktiostani, etten ollut menossa pyytämään toista varoitusta Ricelle. Mielestäni Rice antoi loistavan kommentin ottelun jälkeen medialle sanottuaan, ettei hänen olisi pitänyt potkaista sitä palloa. Se osoitti loistavaa persoonallisuutta, Veltman totesi Sky Sportsille.
Tottenhamin ja Arsenalin välinen Pohjois-Lontoon derby käynnistyy sunnuntaina klo 16.00.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Skotlanti käsittämättömällä voitolla MM-kisoihin!
- ESPN: Chelsea tarjosi Manchester Unitedille kahta pelaajaa
- West Hamin kapteeni asetti joukkueelle selkeän tavoitteen: ”Jos saisin nostaa sen ilmaan…”
- Lisätietoja Manchester Unitedin Benjamin Šeškon loukkaantumisesta
- Roy Keane: Tässä on Adam Whartonin suurin kehityskohde
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- ESPN: Chelsea tarjosi Manchester Unitedille kahta pelaajaa
- Lisätietoja Manchester Unitedin Benjamin Šeškon loukkaantumisesta
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- West Hamin kapteeni asetti joukkueelle selkeän tavoitteen: ”Jos saisin nostaa sen ilmaan…”
- Roy Keane: Tässä on Adam Whartonin suurin kehityskohde
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Manchester City pettynyt lainapelaajansa tilanteeseen – neuvottelut pian käyntiin