Fantasy Premier League: GW 4 – miten loukkaantumiset vaikuttavat näihin pelaajiin?

Valioliiga palaa neljännen peliviikon merkeissä maajoukkuetauolta. Tässä tekstissä käsitellään loukkaantumisten vaikutusta yksittäisten pelaajien suosittuuteen, ja toimituksen joukkuetta.
Loukkaantumiset
Ennen kauden alkua moni manageri harkitsi Dominic Szoboszlaita joukkueeseensa, kun Szoboszlai pelasi kymppipaikalla harjoituskaudella. Data tähän mennessä ei ole ollut kummoista, vaikka otantaa on vasta kolmen ottelun verran.
Vaikka Harvey Elliott ei ole pelannut juurikaan minuutteja, on Unkarin maajoukkuekapteeni naulattu kymppipaikalle Elliottin loukkaantumisen myötä. Szoboszlain kanssa kannattanee kuitenkin odottaa vielä hetki ja katsoa, mihin suuntaan pelisuoritukset lähtevät.
Toinen suuri, managereja koskeva loukkaantuminen tapahtui, kun Nathan Aké kannettiin paareilla pois kentältä ottelussa Saksaa vastaan. Tämä tarkoittaa mitä todennäköisimmin sitä, että Josko Gvardiol jatkaa naulattuna avauksen pelaajana.
Huolimatta siitä, että City on onnistunut päästämään kahdessa viimeisessä ottelussa yhden maalin, kannattaa Gvardiol silti pitää joukkueessa. Cityn puolustus on datan mukaan liigan paras, ja varianssi tasoittuu kauden edetessä.
Toimituksen joukkue
Toimituksen joukkue ryhmittyy peliviikolle neljä seuraavanlaisella kokoonpanolla. Alkukaudesta alisuoriutunut Rodrigo Muniz on korvattu João Pedrolla poikkeuksellisesti jo ennen maajoukkuetauon alkamista. Syy tähän oli hinnan nousun ennakointi ja siten rahan säästäminen.
Kapteeninnauhan saa käteensä Erling Haaland.
David Rayan tilanne joukkueessa on mielenkiintoinen. Raya ja Arsenal pelaavat kaksi haastavaa ottelua Tottenhamia ja Manchester Citya vastaan, minkä jälkeen otteluohjelma helpottuu kolmeksi otteluksi, ja sitten seuraa taas kolme haastavaa ottelua.
Vaihtoehtona olisi tuoda torjuntatilastoa johtava Mark Flekken ykkösvahdiksi ja sijoittaa rahat esimerkiksi Mohamed Salahin hankintaan. Tässä tapauksessa Bukayo Saka siirtyisi Salahin tieltä, mutta Arsenalin pelaajille voidaan antaa vielä hetki toivoen samalla, että Salah ei jatka erinomaista maalivirettään.
Iisakki Lehtonen
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Athletic: Luis Díaz haluaa jättää Liverpoolin
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Neuvottelut käynnissä – Ashley Young saattaa palata kasvattajaseuraansa
- Valioliigan sarjanousija haluaa Granit Xhakan – tarjoaa kolmivuotista sopimusta
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa